Skip to content

HYGGEILY

19.10.2020

Hygge on varmasti suurimmalle osalle meistä jo tuttu termi. Tanskankielisellä sanalla Hygge tarkoitetaan kodikkuuden ja mukavuuden tuomaa tunnetta. Hygge syntyy, kun tekee jotain asiaa kiireettömästi, rennosti ja nautiskellen. Hyggeily liittyy vahvasti kotoiluun, joskin se voi tarkoittaa asioita myös kodin ulkopuolelta, kuten rauhallista kävelylenkkiä tai luonnossa samoilua. Asioita, joista tulee hyvä olo, vailla suorittamista tai kiirettä.

Hyggeily kääntääkin pimeän vuodenajan nautinnoksi. Unohda siis kaamos ja siirrä kiireet syrjään. Anna itsellesi oikeus rauhoittua ja nauttia.

Hyggeile rennosti kotoillen

Kotona hyggeilyyn liittyy vahvasti tunnelma, mukavuus sekä kodikkuus. Illan hämärtyessä tunnelmaa tuovat tietenkin kynttilät, lyhdyt sekä pehmeä valaistus, jonka saa aikaan lattia- ja pöytävalaisimilla.

Sohvan upottavaan syleilyyn on mukava mennä rentoutumaan. Kun kokonaisuuteen lisätään vielä tyynyvuori, pehmeä huopa ja kupillinen kuumaa, on rentouttava hetki taattu. Sohvan nurkassa on mukava lukea kirjaa, kuunnella musiikkia tai katsella lempisarjaa.

Myös tuoksut voivat lisätä viihtyvyyden tunnetta ja tuoda raikkautta tilaan. Valikoimastamme löytyy nyt uutuutena eri tuoksuisia huonetuoksuja, joiden kaunis ulkonäkö sopii upeasti myös sisustukseen.

Kuvien tuotteet: Bloomingville Bamboo riippuvalaisin | Gabriella 3-istuttava sohva | Kota lyhytnukkainen luonnonvalkoinen matto | Hübsch sohvapöytä 120×57 cm, tammi | Affari Fernando huopa sinapinkeltainen (loppunut) | Bloomingville koristetyyny villa | Hübsch koristetyyny puuvillaa 45×45 cm, valkoinen/musta | 4Living Stick tyyny 45×45 cm | Bloomingville vaasi keltainen | Bloomingville vaasi ruskea | Bloomingville kynttilälyhty luonnonväri | 4Living Bali lyhty | Hübsch bambukori, 2kpl luonnonväri | Day Air seinähylly | Frame valokuvakehys | Kaverini Designs Kuusikossa juliste | Kaverini Designs Metsälampi juliste | Lucide Cona lattiavalaisin

4Living Bamboo lyhty tuo kotiin myös ihanaa, luonnonläheistä tunnelmaa. Lyhtyä on saatavana kahdessa eri koossa: 25 cm ja 35 cm.

Nämä tuotteet takaavat mukavat puitteet hyggeilylle

Tuotteet: Gabriella 3-istuttava sohva | Kota lyhytnukkainen luonnonvalkoinen matto | Lucide Cona lattiavalaisin | Hubsch villarahi nahkahihnalla | Hübsch rahi 58×58 cm, oranssi | Bloomingville kynttilänjalka ruskea, mangopuu 24,5 cm | Bloomingville huonetuoksu NO.4 Sitruuna-Verbena | 4Living Bamboo lyhty 25cm | Hübsch kynttiläjalka ø9xh7 cm | Bloomingville koristetyyny luonnonväri | Bloomingville huopa luonnonväri | Hübsch pöytälamppu, lasi/opal ø23xh28cm | Bloomingville koristetyyny villa | Hübsch koristetyyny puuvillaa 45×45 cm, valkoinen/musta


Mukavaa tekemistä – yhdessä

Yhdessä tekeminen on mukavaa. Lautapelit ovat mainio tapa viettää aikaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa.

Kuvien tuotteet: Ecopuf Keiko säkkituoli | House Nordic Bombay juuttimatto | 4Living Edit hylly | Finnlumor Kierre Filament valoketju kirkas 10 LED | Day light box | 4Living Purkki Cube | Bloomingville kukkaruukku valkoinen | House Nordic Lyyraviikuna viherkasvi 100 cm

Ohessa lisää vinkkejä hyggeilyyn.

Vinkkejä hyggeilyyn x 10:

  • Kirjan lukeminen
  • Äänikirjan kuuntelu
  • Musiikin kuuntelu
  • Elokuvan tai sarjan katselu
  • Illallinen ystävien kanssa
  • Hemmottelu, kuten hieronta tai kasvonaamio
  • Rauhallinen metsälenkki koiran kanssa
  • Kutominen, piirtäminen, värittäminen, askartelu
  • Herkkuhetki, kupillinen kuumaa glögiä tai lasi viiniä
  • Peli-ilta perheen tai ystävien kanssa

Miten sinä hyggeilet?


Sisustusterveisin, Jenni

Miksi ostaa Vekeltä?

  1. Tyytyväiset asiakkaat
  2. Nopeat toimitukset
  3. Monipuoliset maksutavat
  4. Luotettava kotimainen yritys
sanoma-pixel