Hyppää pääsisältöön

Koko perheen suosikkitubettaja Siniverkkarimies uudisti teini-ikäisille tyttärilleen oleskeluhuoneen Veken tuotteilla

3.4.2024

YouTubesta alun perin tunnetuksi tullut Siniverkkarimies eli Järvenpääläinen Tero Heikkilä uudisti yhdessä kahden teini-ikäisen tyttärensä kanssa heidän käyttöönsä mukavan oleskeluhuoneen. Nykyaikaista, lämpimän sävyistä tyyliä arvostavat tyttäret valitsivat pehmeitä materiaaleja ja luonnollista puuta.

Järvenpääläinen Tero tekee YouTubeen sekä muualle sosiaaliseen mediaan sisältöä yhdessä vaimonsa ja tyttäriensä kanssa. Elämä on usein hektistä, kuten kenellä tahansa perheenisällä, jolloin hyvä olo kotona nousee entistä isompaan arvoon. 

– Koti on tärkeä paikka paitsi meille aikuisille, myös perheen lapsille. Varsinkin jo kahdella vanhemmalla lapsella alkaa olla omia mielipiteitä ja toiveita sisustusvalinnoista sekä isompi tarve omalle tilalle, kun perheen pienimmällä leikki-ikäisellä, Tero kertoo. 

Teron vanhimmat lapset eivät asu koko-aikaisesti isänsä luona, mutta tämä ei vähennä oman tilan tärkeyttä. 

-Olimme jo pitkään pohtineet tyttöjen kanssa, että heidän makuuhuoneestansa haluttaisiin saada viihtyisämpi. Tähän asti huoneen pinta-alasta suurimman osan vei kaksi vanhasta kerrossängystä modattua sänkyä.

Vierailu Vekellä muutti mielipidettä halutusta värimaailmasta

Tyttöjen alkuperäinen toive uuden huoneen värimaailmasta oli hattaraisen pinkki, mutta Veken myymälän valikoima ja tarjonta muutti nopeasti mielipidettä, kun erilaiset vaihtoehdot ruokkivat inspiraatiota. 

-Värimaailma muuttui pinkistä vaaleisiin sävyihin, kun totesimme, että vaaleita sävyjä saa hyvin korostettua tyynyillä, tauluilla ja kasveilla, Tero muistelee koko perheen vierailua Veken Vantaan liikkeessä

Tytöt valitsivat huoneeseen pehmeitä materiaaleja sekä luonnollista puuta.

Paitsi mieltä ja inspiraatiota ruokkivia vaihtoehtoja, Vekeltä löytyi myös asiantuntevaa palvelua. Erityisen iloinen Tero ja tytöt olivat siitä, että tyttöjen toiveet otettiin hyvin huomioon ja hankintoja miettiessä henkilökunta huomioi ammattitaitoisesti sen, että suunnitelmissa oli kokonaisen huoneen uudistaminen yksittäisen, irrallisen hankinnan sijaan. 

Höyhenlamppu viimeistelee tyttömäisen ajatonta fiilistä

Lucide Goosy Soft riippuvalaisin oli tyttöjen lemppari.
Tyttöjen lemppari oli huoneeseen valittu Lucide Goosy Soft riippuvalaisin.

Lopputulos oli paitsi tyttärien, myös isän mielestä mieleinen ja aikaa kestävä. Hankittu vuodesohva poisti huoneen pinta-alaa koskevan ongelman ja valitut värisävyt toivat huoneeseen uudenlaista arvokkuutta ja tyyliä. 

-Tyttöjen ehdoton lemppari oli huoneeseen valittu höyhenlamppu. Ei olisi ollut ehkä isän ensimmäinen valinta, mutta kieltämättä se tuo sopivasti toivottua lämpöä ja pehmeyttä huoneeseen, mitä tyttäret varmasti toivoivatkin, Tero naurahtaa. 

Erityiskiitoksen Tero perheineen antaa paitsi asiantuntevalle palvelulle myös nopealle toimitukselle. 

-Parhaimman mielen ostokokemukseen jättää se, että homma hoituu mallikkaasti loppuun asti, eikä mutkattomuus pääty kassalle. Nämä ovat niitä asioita, jotka vaikuttavat ostopäätöksiin myös jatkossa ja Vekestä tulikin heittämällä lempparikauppamme jatkoon aina, kun sisustusasiat ovat ajankohtaisia, Tero summaa lopuksi.

Teron ja tyttöjen valinnat – Poimi tuoteideat


Sisustushaaveita? Tilaa uutiskirje ja saat 10€ edun

Tilaa tarjoukset ja sisustusvinkit sähköpostiisi ja saat -10€ seuraavasta yli 100 € ostoksesta. Arvomme joka kuukausi kaikkien uutiskirjeen tilaajien kesken 300 € lahjakortin.
Tilaa uutiskirje


Miksi ostaa Vekeltä?

Suomalainen verkkokauppa
  1. Tyytyväiset asiakkaat
  2. Nopeat toimitukset
  3. Monipuoliset maksutavat
  4. Luotettava kotimainen yritys
sanoma-pixel