Hyppää pääsisältöön

SISUSTA ULKONA – TRENDIT X 5

14.6.2018

Saimme nauttia jo toukokuussa poikkeuksellisen upeista ilmoista, mutta nyt kun kesäkuu on alkanut, voimme viimein suunnata katseet virallisesti ulos. Ohessa top 5 trendiä, jotka vallitsevat ulkosisustuksessa.

TERASSEISSA ON NIIN KOKO KUIN NÄKÖÄ

Katseet suuntaavat lämpimien ilmojen tullen ulkotiloihin ja niihin halutaan panostaa koko ajan enemmän. Terasseissa on nykyään niin kokoa kuin näköäkin. Suurelle terassille on mukava tehdä erilaisia oleskelualueita mm. tomiinnoittain. Katoksen alla voi viettää aikaa vaikka hieman sadetta ripsisikin. Lasitetun terassin myötä käyttöä pystyy pidentämään pitkälle syksyyn asti.

Niin terassien kuin kalusteidenkin osalta halutaan helppohoitoisuutta. Komposiitti on yksi suosituimmista materiaaleista, se on puun ja muovin yhdistelmä. Komposiitti on helppohoitoinen ja kestävä materiaali. Painekyllästetty puu eli kestopuu on myös kestosuosikki lahonestonsa vuoksi. Se sopii kaikenlaisiin ulkorakenteisiin ja sen pystyy sävyttämään haluamallaan sävyllä.

POLYROTTINKI- JA AINTWOOD-KALUSTEET

Terassikalusteissa polyrottinki lienee yksi suosituimmista juurkin helppohoitoisuutensa ansiosta. Se on muovista valmistettu, kevyt ja kestävä materiaali, joka kestää erilaisia sääoloja, sateesta auringonpaisteeseen. Myös Aintwood on suosittua, se on puristettua muovia, joka näyttää paljon aidolta puulta.

ULKOTILOIHIN SOVELTUVAT MATOT

Ulkotiloihin halutaan luoda kotoisia kokonaisuuksia. Matot kokoavat huonekalut ehyeksi kokonaisuudeksi myös ulkotiloissa. Muovimatot ovat helppohoitoisia ja huolettomia ulkotiloissa ja niihin onkin nykyään hyvä valikoima. Myös polypropeenimatoissa on nykyään upeita kuoseja ja ne soveltuvat myöskin katettuihin ulkotiloihin.

KASVI- JA KUKKATELINEET JA RUNSAS VIHERKASVIEN KÄYTTÖ

Viherkasvit ovat nyt supertrendikkäitä ja niitä tuodaan myös ulkotiloihin. Erilaiset runsaat asetelmat ovat in ja modernit, suorakulmaiset kukkatelineet ovat nousseet suureen suosioon. Ne on usein valmistettu metallista, joten ne toimivat niin sisällä kuin ulkonakin. Niiden avulla saa tuotua tilaan kuin tilaan runsasta vehreyttä ja toimivat esimerkiksi myös hauskoina tilanjakajina.

MAANLÄHEISYYS JA AIDOT MATERIAALIT

Maanläheisyys on sisustuksessa ylipäänsä trendikästä, joten se huokuu myös tekstiileihin ja toki kalusteisiinkin. Pellava, juutti, rottinki… Rottinkiset tuolit ovat klassisen ajattomia ja taipuvat moneen tyyliin, perinteisestä moderniin. Rottinkisia kalusteita voi käyttää hyvin myös ulkona terassilla tai puutarhassa, mutta niitä ei kuitenkaan tule jättää vesisateen tai paahtavan auringon armoille.

VINKKI – Kierrätä ja tuunaa! Kierrätys on nostanut koko ajan myös enemmän päätään, joten vanhojen huonekalujen kunnostamista pidetään arvossa. Kuormalavat taitavat olla ikisuosikkeja, ne ovat monipuolisia ja niistä voi tehdä niin pöydän, daybedin kuin hyllykön esimerkiksi kasveille tai yrteille. Betonista voi myös valaa itse kukkaruukkuja.

Sisustusterveisin, Jenni

LUE MYÖS:

Puutarhakalusteiden materiaalit, huolto ja säilytys

Loihdi kesäkeidas – 5 vinkkiä

Rentoudu lomalla – Top 4 löhöpaikat

Pihistä tai panosta: Sohvaryhmät pihalle

Miksi ostaa Vekeltä?

Suomalainen verkkokauppa
  1. Tyytyväiset asiakkaat
  2. Nopeat toimitukset
  3. Monipuoliset maksutavat
  4. Luotettava kotimainen yritys