
Unelma omasta matkailupakusta oli ollut jo pitkään Karoliinan ja hänen miehensä Sebastian Keskikallion mielessä, mutta todellinen sysäys unelmasta tekoihin tapahtui nopeasti ja yllättäen. Vuosi sitten, eräänä kesäiltana, puhelimeen osui kivan oloinen pakettiauto. Auto oli satojen kilometrien päässä, mutta niin symppis, että pitihän sitä lähteä katsomaan. Noin vuorokausi myöhemmin he huomasivat olevansakin jo oman pakuprojektin omistajia.
“ Kyllä siinä vähän mietittiin, että mitä tuli tehtyä“, Karoliina naurahtaa.


Siitä se urakka sitten alkoi ja paku purettiin sisältä melkein kokonaan ja rakennettiin pikkuhiljaa uudelleen. Auto on ollut aiemmin postiauto, joka oli muutettu myöhemmin matkailuautoksi, joten rakentaminen vaati paljon mittaamista ja työtä.
“Mikään kohta ei ollut suorassa, vaan kaikki piti mitata erikseen“, Karoliina huokaisee.


Karoliina ja Sebastian harrastavat ekstreme lajeja, kuten alamäkipyöräilyä, vaellusta ja laskettelua. Omassa matkailupakussa kaikki tavarat kulkee kätevästi matkassa ja pakun keula kääntyy minne ja milloin haluaa, eikä tarvitse olla riippuvainen majoitus- tai liikenneaikatauluista. Ensimmäisen reissunkin he pääsivät starttaamaan tänä kesänä.
Tärkeää on myös ollut, että pakusta on saanut tehdä juuri sen näköisen kun itse on halunnut tehdä.
“Ollaan suunniteltu pakua niinkuin oltaisiin suunniteltu omakotitaloa. Oma talo ei ole vielä ajankohtainen, niin on ollut mahtava toteuttaa sisustusunelmia pakuun“, Karoliina tuumaa.
Karoliina ja Sebastian ovatkin tehneet itse lähes kaiken alusta loppuun ja ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa inspiraatiota ja rohkeutta myös monille muille, jotka haaveilevat vastaavasta, mutta empivät vielä. Heillä on pakuprojektille myös oma Instagram-tili: @campervan.project ja Youtubesta heidät löytää nimellä @pakuprojekti.
Sisään kurkistettua huomaa, ettei paku olekaan aivan tavallinen matkailuauto. Rouhean ulkokuoren ja upean sisätilan kontrasti on huikea. Karoliinan ja Sebastianin paku on sisustettu skandinaaviseen tyyliin lattiasta kattoon ja on sisältä kuin oikea minikoti. Autossa on jopa rimakatto!
Veken pyytäminen yhteistyökumppaniksi oli selvää jo alusta lähtien. Veken tuotteet sopivat tyyliimme todella hyvin ja valikoima on todella laadukas ja kattava. Olemme kuulleet myös paljon hyvää palautetta muilta.
“Minulla oli visio sisustuksesta jo heti alussa ja Veken tuotteet sopii siihen visioon”, Karoliina tuumaa.
Karoliinan vinkkejä pienen (ja erilaisen) tilan sisustamiseen
Tärkeintä on säilyttää tietty avaruus ja tilantuntu. Luonnonvaloa kannattaa päästää sisään mahdollisimman paljon. Suosin siroja kalusteita ja sisustustuotteita. Tietysti myös käytännöllisyys kannattaa muistaa, jokainen tavara on harkittu tarkkaan.
Inspiroiva on oikea sana kuvaamaan tätä projektia. Lähdimme Vekeltä mukaan yhteistyöhön, koska haluamme tukea heidän mielenkiintoista projektia sekä kovaa yritteliäisyyttä ja taitoa luoda uutta.
Veken monipuolisesta valikoimasta löytyy sisustustuotteita ja huonekaluja kodin sisustajan jokaiseen elämänvaiheeseen – eikä vain kotiin, vaan myös mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin, kuten renkaiden päällä kulkevaan “kesäkotiin”.
Kuvat: Karoliina Keskikallio / @campervan.project
Sisustusterveisin, Tanja
Tilaa sisustusideat ja edut sähköpostiisi
Me Vekellä panostamme siihen, että saat aina ajankohtaista tietoa kodin tyyleistä ja trendeistä. Tilaa uutiskirjeemme, niin pysyt aina ajan tasalla! Lisäksi saat -10€ seuraavasta yli 100 € ostoksesta ja vaihtuvia etuja kuukausittain. Arvomme joka kuukausi 300 € lahjakortin tilaajien kesken.
Tilaa uutiskirje