Hyppää pääsisältöön

Finlayson

Finlaysonin tarina alkoi vuonna 1820. Ajan kuluessa siitä kasvoi Skandinavian suurin teollinen yritys. Kasvun myötä se loi oman sosiaaliturvajärjestelmän josta esimerkkinä oli oma päiväkoti, sairaala, palokunta, koulu ja vanhainkoti. Merkittävin asia oli se, että Finlayson oli Suomessa ensimmäinen yritys, joka tarjosi naisille mahdollisuuden omaan itsenäiseen elämään - oman toimeentulon ja asunnon. Finlayson on tunnettu laadukkuudestaan ja mitä ihanimmista kuoseistaan. Finlaysonin vuodevaatteet ovat moneen makuun suunniteltuja; heiltä löytyy niin värikkäitä, kuosillisia kuin hillittyjä sävyjä. Heidän suunnittelussaan otetaan huomioon niin lapset, aikuiset kuin vanhukset. Tutustu lisää Finlaysonin valikoimiin ja tilaa itsellesi laadukkaita tekstiilejä edullisesti koti-ovellesi saakka.

1 tuote

Veke - Ihmisille, jotka viihtyvät kotona.

Koti on suomalaisille ihan erityisen tärkeä paikka. Siksi teemme kaikkemme, jotta sinä viihdyt siellä entistä paremmin. Me Vekellä ajattelemme, että huonekalut eivät saa olla ylihintaisia, tylsiä tai jonkun muun elämään suunniteltuja. Jokainen ansaitsee kodin, joka tuntuu kodilta.

Miksi ostaa Vekeltä?

Suomalainen verkkokauppaSuomen Vahvimmat Kulta
  1. Tyytyväiset asiakkaat
  2. Nopeat toimitukset
  3. Monipuoliset maksutavat
  4. Luotettava kotimainen yritys