Skip to content

Puutarhakalusteiden osto-opas

23.3.2023
Alumiininen Aava sohvaryhmä.

Puutarhakalusteista löytyy nykyään paljon valinnanvaraa. On hyvä tietää, millaisia eri materiaalit ovat ja miten niitä tulee huoltaa. Myös oikeanlainen säilytys pidentää kalusteiden käyttöikää.

Koostimme sinulle kattavan oppaan puutarhakalusteiden hankinnasta ja huollosta. Lue, mitä asioita kannattaa miettiä valmiiksi puutarhakalusteostoksille suunnatessa. Näin vältyt virheostoksilta ja saat juuri sinulle sopivat kalusteet ulkotiloihisi.

Perehdy rauhassa oppaaseen ja tarvittaessa kysy matalalla kynnyksellä lisätietoja meiltä tai tule myymäläämme testaamaan tuotteita sekä kyselemään asiantuntevilta myyjiltämme lisää.


Sisällysluettelo:

loiste-sohva

Aloita puutarhakalusteiden ostaminen näin:

Laadi suunnitelma

Ulkotilat kääntyvät kesäisin tiloiksi, joissa on mukava viettää paljon aikaa. Muutamia asioita huomioimalla ulkotiloista tulee toimivia ja silmää hivelevän kauniita kesäolohuoneita. Tärkeintä on tehdä kunnon suunnitelma ja miettiä, mitä toimintoja tilaan halutaan. Koko sanelee myös paljon, mitä tilaan mahtuu, kannattaa olla realistinen. Mittasuhteet kalusteissa on myös tärkeät.

Onko sinulla kesäkeittiö tai suunnittelet sellaista? Kesäkeittiöt ovat yleistyneet ja niissä onkin aivan ihana laittaa ruokaa sään salliessa. Ruoan valmistelu ulkona grillin yhteydessä tuo mukavan lisän kokkailuun ja samalla voit seurustella perheen tai ystävien kanssa. Kesäkeittiö voi olla kiinteä tai vaihtoehtoisesti irrallinen, joka on usein kompaktin kokoinen ja mahtuu näin ollen myös pienemmille pihoille ja terasseille. Ruokailuryhmä on järkevää sijoittaa lähelle keittiötä, jotta astioiden ja ruoan kuljetus on mahdollisimman helppoa.

Sohvaryhmälle paras paikka on puolivarjossa tai katoksen alla, jotta siinä on mahdollisimman mukava oleilla. Aurinkovarjojen avulla saat suojaa näppärästi, mikäli terassilla ei ole kiinteää katosta. Aurinkotuoleja on kätevä siirtää haluttuun kohtaan ja ne voitkin rohkeasti sijoittaa halutessasi pihan paahteisimpaan kohtaan.

Olemme koonneet vinkkilistan ulkotilojen sisustukseen.

Huomioi koko

Aava kulmasohva.

Huomioi ja suhteuta niin tilan kuin kalusteiden koko, jotta säilytät kokonaisuuden mahdollisimman viihtyisänä ja toimivana. Pienehköille terasseille ja parvekkeille hyvä valinta ovat pienet parvekesetit tai sirot sohvaryhmät. Myös pinottavuus ja monikäyttöisyys kalusteissa ovat valttikortteja pienten ulkotilojen sisustuksessa. Ahtaassa tilassa kannattaa hyödyntää myös hyllyjä ja amppeleita.

Suurempien terassien sisustaminen on vapaampaa ja silloin terassia on hyvä jakaa esimerkiksi toiminnoittain. Luo tilaan kokonaisuuksia ja jaa tilaa erilaisilla sermeillä, kukkaistutuksilla ja matoilla. Myös esimerkiksi paviljonki tai pergola voi olla hyvä ratkaisu tilan jakamiseen.

Kepeät ja ilmavat huonekalut ovat ihanteellisia parvekkeille tai pienille terasseille, joissa tilan tuntu halutaan säilyttää. Ne tuovat ilmavan fiiliksen, eivätkä tuki kokonaisuutta tai ole liian raskaita. Sirot ja kepeät tuolit sopivat pelkistettyyn ja selkeälinjaiseen sisustukseen, samalla kuitenkin ryhdittäen kokonaisuutta. Sijoita yksistään tai esimerkiksi ruokapöydän ympärille. Myös ripustettavat riipputuolit ja riippumatot antavat kepeän ja ilmavan tunnelman, vaikka tarvitsevat toki ympärilleen riittävästi tilaa.

Helppohoitoisuus on arjen pelastaja

Alumiini ja helppohoitoinen aintwood ovat materiaaleina kestäviä.

Kun teet hankintoja, ota huomioon puutarhakalusteiden materiaalit ja sääolosuhteet. Tuletko pitämään kalusteita taivasalla vai kenties katoksen tai lasituksen alla? Haluatko huoltovapaata materiaalia vai suositko aitoja materiaaleja?

Kiireinen arki vie usein mennessään, joten helppohoitoisuus korostuu paljon niin materiaalien kuin kalustuksen suhteen. Polyrottinkikalusteet ovat todella helppohoitoisia, säänkestäviä sekä kevyitä liikutella. Puukalusteissa on ihana, aidon materiaalin tuntu, mutta puiset kalusteet vaativat enemmän hoitoa ja huoltoa. Valikoimastamme löydät puulle ja muillekin materiaaleille tarkoitetut hoitoaineet. Oikein hoidettuina ja huollettuina puutarhakalusteiden elinikä pysyy mahdollisimman korkeana.

Mieti siis tarkkaan myös tätä puolta puutarhakalusteita valitessasi. Huomioi kalusteita valitessa myös se, joutuvatko ne olemaan sään armoilla, esimerkiksi porottavan auringon paisteen alla tai rankkasateessa. Katettuun tilaan soveltuvat mitkä materiaalit tahansa, kun taas avoterassilla menestyy parhaiten polyrottinki, muut muovikalusteet, laadukas puujäljitelmä ja tiikki.

Koska sääolosuhteet saattavat yllättää ja olla vaihtelevia, tulee niihin varautua. Esimerkiksi aurinkovarjo suojaa liialta auringolta ja paviljongissa voit huoletta viettää aikaasi, vaikka sadetta hiukan ripsisikin.

Lue lisää erilaisista puutarhakalusteiden materiaaleista sekä niiden hoidosta, huoltamisesta ja säilyttämisestä.

Satsaa tunnelmaan

Ulkovalot lisäävät mukavasti tunnelmaa myös terassilla.

Luo oma kesäparatiisi ja ole rohkea. Uusia sisustusideoita voit huoletta kokeilla ulkotiloihin. Tunnelmaa pystyt luomaan esimerkiksi verhoilla, lyhdyillä, koristevaloilla sekä runsailla kukka- ja kasvi-istutuksilla. Lyhdyt ja paristokäyttöiset valot toimivat ilman sähköä. Jos ulkona on pistorasia, voit valita ulkokäyttöön tarkoitettuja valaisimia ja valosarjoja. Valikoimassamme on paljon trendikkäitä kukkatelineitä, joihin istutat niin kukat kuin kasvitkin. Tee runsaita asetelmia, niin saat vehreän kesäparatiisin omalle pihalle tai parvekkeelle. Vain mielikuvitus on rajana!

Kartoita tilan käyttötarkoitus ja käyttäjien tarpeet

Tulisija luo pihalle mukavaa tunnelmaa.

Olipa ulkotilasi pieni parveke tai suuri terassi, suunnittele kalustus käyttötarpeen ja käyttäjämäärän mukaan. Mieti, montako henkilöä tulisi mahtua tilaan yhtä aikaa ja miten kalusteet sijoitetaan. Valinta kannattaa tehdä sen mukaan, mikä sopii parhaiten suurimpaan osaan ajasta.

Käyttäjämäärän huomioiminen on erityisen tärkeä pienemmissä tiloissa, joissa kalusteiden määrää joutuu rajoittamaan pelkästään jo tilan niukkuuden vuoksi. Huomioi myös se, ovatko käyttäjät aikuisia vai lapsia.

Viihdytkö pihalla omalla porukalla vai tykkäätkö kestitä vieraita ja järjestää juhlia? Myös tämä seikka kannattaa huomioida pihan suunnittelussa. Erilaiset kevyet, siirreltävät ja kasattavat tuolit tuovat nopeasti lisää istumatilaa vieraille. Pergolat ja paviljongit luovat mahtavat puitteet erilaisille juhlille ja illanvietoille. Juhlavaa ilmettä saat ripustamalla amppeleita, valaisimia ja koristeita roikkumaan katoksista.

Oleiletko terassilla kesän lisäksi myös muina vuodenaikoina? Esimerkiksi lasitettujen terassien käyttöikää saa pidennettyä erilaisilla lämmittimillä syksyisin ja keväisin. Viileään ja pimeään vuodenaikaan ulkotiloihin kannattaa tuoda lämpöisiä tekstiilejä, kuten mattoja ja vilttejä, sekä valaistusta.

Haarukoi sopiva budjetti

Myös puutarhakalusteissa, kuten muussakin sisustamisessa, budjetti kannattaa laatia itselle sopivaksi. Ulkotilojen sisustamiseen saa halutessaan palamaan rutkasti rahaa, mutta viihtyvyydestä tai laadusta ei tarvitse tinkiä pienemmälläkään budjetilla. Mieti, mihin haluat satsata juuri nyt ja mitä voit hankkia edullisemmin tai vaikka myöhemmin. Myös kierrätettynä löytyy mukavasti tavaraa puutarhankin sisustamiseen. Hintaan vaikuttaa materiaalien lisäksi myös esimerkiksi brändi.

Mieti hankintoja pitkällä aikavälillä. Satsaa laadukkaisiin materiaaleihin, jotka säilyvät käytössä vuosia. Ulkotilojen sisustusta voi rakentaa myös pikkuhiljaa, kaikkea ei tarvitse hankkia kerralla. Pidä huolta vanhoista kalusteista ja kunnosta niitä tarvittaessa. Joskus toisaalle sopimaton kaluste voi saada uuden elämän vaikka terassilla. Vanhaan saat uutta eloa esimerkiksi maalaamalla.

Sovita tyyli osaksi kokonaisuutta

Terassin eri kokonaisuudet.

Ulkotiloihin panostetaan enemmän vuosi vuodelta ja niistä on tullut sisätilojen jatkeita. Voit noudattaa samaa sisustustyyliä sisätilojen kanssa, tai maustaa ulkotiloja runsaaksi esimerkiksi kukilla, kasveilla, tunnelma- ja aurinkokennovaloilla sekä verhoilla. Runsaasti sisustettu kesäkeidas on kutsuva ja kotoisa.

Terasseista tehdään nykyään kookkaita, miltei koko talon kiertäviä. Suosittuja terassimateriaaleja ovat kestopuu sekä lehtikuusi, joka harmaantuu kauniisti ajan saatossa. Komposiitti on myös suosittu vaihtoehto. Se on muovin ja puun yhdistelmä, joka on erittäin kestävä ja huoltovapaa materiaali. Terassilaudat saavat olla leveitä. Leveät terassilaudat tuovat lisää näyttävyyttä. Kookkailla terasseilla oleilu on huoletonta ja niihin on helppo sijoittaa niin ruokailu- kuin ulkosohvaryhmätkin.

Viimeistele kokonaisuus – tätä ei kannata jättää tekemättä

sade-riipputuoli

Täydennä kokonaisuus sisustustuotteilla ja tekstiileillä. Jos et pidä kovin runsaasta sisustuksesta, ei hätää – maton, muutaman koristetyynyn ja kasvin avulla saat jo huomattavasti kotoisamman ja viimeistellymmän ilmeen! Kookkaisiin kukkaruukkuihin saat tehtyä näyttäviä kukka- ja kasviasetelmia ja ne toimivat niin yksittäin kuin rykelmissä.

Valitse ulkotiloihin soveltuva matto ja sijoita se mieluiten katettuun tai lasitettuun tilaan, jotta se ei vaurioidu. Tutustu valikoimamme ulos soveltuviin terassimattoihin.

Jos haluat runsasta vehreyttä helppohoitoisesti, lisää tilaan tekokasveja! Huomioithan kuitenkin, että myös tekokasvit kannattaa suojata säältä.

Kesään kuuluu olennaisesti myös grillaaminen ja kokkailu ulkona. Jos valmistat kesäisin lähes kaikki ruoat ulkona grillaten ja haluat, että ulkoa löytyy hyvä tila valmistaa muutkin syötävät, niin silloin kannattaa panostaa kunnolliseen grilliin ja grillaustarvikkeisiin sekä rakentaa kesäkeittiö grillin viereen. Lue lisää vinkkejä ulkona grillaamiseen ja kokkailuun.

Poimi lisää inspiroivia vinkkejä parvekkeen ja terassin sisustamiseen.

Erilaiset puutarhakalusteiden materiaalit sekä niiden hoito, huolto ja säilytys

Materiaalilla on väliä. Kun hankit puutarhakalusteita kotipihalle, mökkipihalle, terassille, parvekkeelle tai jonkinlaiseen katettuun ulkotilaan, niin tutustu ulkokalusteiden erilaisiin materiaaleihin sekä siihen, miten niitä täytyy hoitaa, huoltaa sekä säilyttää talvisin. Tee ostopäätös myös näiden tietojen perusteella, jotta varmistat sen, että kalusteet kestävät käytössä mahdollisimman pitkään ja sopivat juuri sinun tarpeisiin.

Jos et halua käyttää aikaasi kalusteiden huoltoon, ei ole järkeä laittaa rahoja sellaisiin puutarhakalusteisiin, jotka vaativat säännöllistä huoltoa, kuten öljyämistä 1-2 kertaa kesän aikana. Sellaisen ostopäätöksen tekeminen on silloin kuin heittäisi rahaa taivaan tuuliin, sillä ilman riittävää huoltoa kalusteiden käyttöikä saattaa lyhentyä todella merkittävästi. Tarjolla on myös puutarhakalusteita, jotka ovat ns. huoltovapaita.

Kun teet puutarhakalustehankintoja, ota huomioon puutarhakalusteiden materiaalit. Tulevatko kalusteet olemaan taivasalla vai kenties katoksen tai lasituksen alla? Haluatko huoltovapaata materiaalia vai suositko aitoja materiaaleja?

Seuraavaksi käymme läpi yleisimmät puutarhakalusteiden materiaalit, sekä niiden hoito-, huolto- ja säilytysohjeet.

Polyrottinkiset kalusteet

Scandic sohvaryhmän materiaalina on polyrottinki.

Polyrottinki on monella tapaa melkoisen ihanteellinen ja käytössä todella vaivaton materiaali, mistä johtuen polyrottinkikalusteet ovatkin äärettömän suosittuja ja pidettyjä. Polyrottingin materiaalina on muovisekoite, joten se on kestävä ja joustava materiaali. Polyrottinki on materiaalina kevyt, siksi polyrottinkikalustetta on tarvittaessa helppo siirrellä paikasta toiseen.

Polyrottingista valmistetaan mm. ruokapöytiä, tuoleja, sohvia, sohvapöytiä, keinuja, aurinkosänkyjä ja kukkalaatikoita. Eli saat helposti vaikka koko puutarhakalustuksesi tästä säätä ja käyttöä kestävästä polyrottingista.

Miten hoidan polyrottinkikalusteita?

Polyrottinkikalusteiden hoitaminen on helppoa. Puhdistamiseen riittää kostealla liinalla pyyhkiminen ja likatahroihin voi käyttää mietoa pesuainetta. Voimakkaita kemikaaleja tai painepesuria polyrottinki ei kestä. Polyrottinkisiin kesäkalusteisiin löytyy omia polyrottingin hoitoaineita. Polyrottinkiset puutarhatuolit, puutarhasohvat ja puutarhapöydät voi huoletta jättää ulos vesisateeseen ja aurinkoon. Niissä on UV-suoja, joten ne eivät haalistu auringossa, eivätkä myöskään homehdu sateen sattuessa. Polyrottinki kestää myös talvipakkasia -20°C asti. Suosittelemme kuitenkin suojaamaan kalusteet talveksi lumelta. Pakkasella polyrottinkikalustetta ei kannata käyttää, koska punos ei kestä jäätyessään rasitusta niin hyvin kuin normaalisti.

Aintwood-kalusteet

Odense-saarni-ruokaryhma-ulos

Aintwood-kalusteet näyttävät puulta, mutta eivät sitä ole. Aintwood-kalusteet on tehty uudenaikaisesta muovimateriaalista polystyreenistä, mutta ne jäljittelevät hyvin vahvasti maalattua puuta. Tätä muovimateriaalia käytetään laajasti erilaisissa ulkokalusteissa. Aintwood-kalusteissa on paljon hyviä puolia. Yksi hyvä puoli on, että sitä ei tarvitse huoltaa toisin kuin oikeasta puusta tehtyä kalustetta pitää. Aintwood-puutarhakalusteet ovat myös erittäin kestäviä, edullisia sekä miellyttävän näköisiä.

Myös artwood-kalusteet ovat samanlaisia muovista valmistettuja puujäljitelmäkalusteita.

Miten hoidan aintwood-kalusteita?

Aintwood- ja artwood-kalusteita ei tarvitse periaatteessa hoitaa. Likaantuneet kohdat voi pyyhkiä liinalla ja tarvittaessa käyttää mietoa pesuainetta. Kalusteita ei saa pestä painepesurilla, mutta tavallisella puutarhaletkulla kalusteita saa huuhdella. Aintwood- ja artwood-pintojen hoitoon on myös suihkutettavia aintwood hoitoaineita, jotka jättävät pintaan suojakerroksen. Suihkutettu kerros suojaa rasvalta, öljyltä ja ruokatahroilta sekä estää kuuman ruoka-aineen tarttumisen muovipuun pintaan.

Kalusteet voivat olla koko kesäkauden ulkona, eikä niitä tarvitse suojata vedeltä tai auringolta. Huomioitavaa kuitenkin on, että voimakas UV-säteily voi ajan myötä haalistaa kalusteen pintoja. Talveksi aintwood- ja artwood-kalusteet kannattaa siirtää kuivaan tilaan. Jos joudut säilyttämään kalusteita ulkona talven yli, kannattaa ne suojata kuitenkin lumelta.

Rottinkiset kalusteet

Hetki-riippukeinu

Rottinkikalusteet sopivat loistavasti lasitetulle parvekkeelle, parvekkeelle tai katetulle terassille. Rottinki on 100 %:sesti luonnonmateriaali. Rottinkikalusteet valmistetaan luonnonvaraisesti trooppisilla alueilla kasvavien palmulajien pitkistä ja ohuista rungoista. Rottinkipalmun pinta on todella kova ja kestävä, sisus pehmeämpää materiaalia. Palmut, joista rottinki valmistetaan, kasvavat todella nopeasti 5-7 vuodessa täyteen mittaan, joten kyseessä on uusiutuva luonnonvara. Rottinkikalusteet valmistetaan pääasiassa käsityönä, joten ympäristöä turmelevia koneita käytetään hyvin minimaalisesti. Rottinki on siis paitsi silmää hivelevä vaihtoehto, myös todella ekologinen valinta.

Miten hoidan rottinkikalusteita?

Kalusteiden hoidoksi riittää imurointi ja tarvittaessa kostealla liinalla pyyhkiminen. Mäntysuopa tai muu luonnollinen pesuaine sopii tahrojen poistoon. Rottinkikalusteet ovat todella kestäviä, mutta emme suosittele esimerkiksi seisomista niiden päällä. Myös äkillinen kova isku saattaa murtaa punoksen. Normaalissa käytössä rottingista valmistettu pöytä, tuoli tai vaikka riippukeinu kestää todella hyvin. Suoraan auringonvaloon tai vesisateen armoille rottinkikalusteita ei pidä koskaan sijoittaa. Talvella rottinkikalusteet on suositeltava säilyttää suojaisessa ja kuivassa paikassa, jossa on kiertävä ilmanvaihto.

Puiset puutarhakalusteet

Puiset puutarhakalusteet vaativat huoltamista.

Puiset puutarhakalusteet ovat suosittuja suomalaisten kesäpihoilla ja mökkipihoilla. Puu on aina hyvä materiaalivalinta, sillä siitä valmistetut pihakalusteet ovat ajattoman kauniita. Puusta valmistetut puutarhakalusteet vaativat yleensä hiukan hoitamista ja huoltamista, mutta kunhan jaksat nähdä hieman vaivaa, niin ne säilyvät hyväkuntoisina ja tyylikkäinä pitkään. Puu on erittäin kestävä materiaali, joten puiset ulkokalusteet ovat ekologinen valinta. Tutustu puuöljyihin ja puun hoitoaineisiin.

Kun hankit puusta valmistettuja puutarhakalusteita, niin muista, että puu on luonnontuote. Niinpä niissä voi esiintyä vinoutta ja halkeamia sekä tuote voi olla oksainen. Puisten puutarhakalusteiden ruuveja ja naruja on myös tärkeää muistaa kiristää muutaman kerran kesäkauden aikana.

Mänty

Tiikkiset puutarhakalusteet.

Mänty on materiaalina ulkokalusteissa erittäin laadukas ja kestävä. Mäntykalusteet on kuitenkin tärkeää pitää kuivina ja puhtaina, sillä likainen ja kostea pinta sitovat kosteutta ja altistavat homeelle. Pitkät sadejaksot ovat mäntypintaiselle kalusteelle vaativia.

Mäntykaluste kannattaa suojata öljyämällä, mikä suojaa kalustetta kosteudelta. Katoksen alla pidettäviä kalusteita suositellaan öljyämään 1-2 kertaa kesäkauden aikana ja taivasalla pidettäviä kalusteita 2-3 kertaa kesäkauden aikana. Talveksi kalusteet on hyvä siirtää suojaan kylmältä ja lumelta. Öljyäminen ennen talvikautta pitää tehdä kuivaan puuhun ja tärkeää on huolehtia, että pinta on kuivunut ennen säilöön viemistä.

Jos mäntykaluste altistuu yli 38°C kuumuudelle, puussa alkaa luonnollinen prosessi. Hartsi voi vuotaa varsinkin puun solmuihin ja niiden ympärille. Kalusteen jäähtyessä voit varovasti irrottaa hartsin pois.

Lehtikuusi

Lehtikuusesta valmistetut puutarhakalusteet ovat helppohoitoisia. Kalusteita ei tarvitse öljytä. Lehtikuusen sisältämät uuteaineet ja umpisolurakenne suojaavat puuta kuivuudelta, kosteudelta ja ilmansaasteilta. Käsittelemättömänä kaluste harmaantuu muutamassa vuodessa näyttävän näköiseksi. Öljyämällä lehtikuusikalusteen, voit hidastaa puun harmaantumista. Lehtikuusikaluste on hyvä puhdistaa ennen talvisäilöön laittamista. Tuotteen voi pyyhkiä kevyesti nihkeällä liinalla ja tarvittaessa öljytä puuöljyllä. Talveksi kalusteet on hyvä laittaa suojaan kylmältä ja lumelta.

Tervaleppä

Tervaleppä on kaunis saunaan sopiva puumateriaali kuumuuden ja kosteuden siedon ansiosta. Tervaleppää ei suositella ulkokäyttöön ilman käsittelyä, joten ulos vietäessä se on tärkeää suojata puuöljyllä. Tervalepästä valmistetut kalusteet voi pyyhkiä tarvittaessa kostealla pyyhkeellä. Talveksi tervaleppäkalusteet kannattaa siirtää suojaan kylmältä ja lumelta sisätiloissa sijaitsevaan varastoon.

Tiikki

Tiikki on kestävä puumateriaali, jolla on erinomaiset ominaisuudet. Kalustetta kannattaa käyttää katetussa tilassa ulkona. Tiikkiset puutarhakalusteet patinoituvat auringonvalosta ajan saatossa vaaleanharmaaksi. Mikäli haluat säilyttää alkuperäisen ulkonäön, hankaa esimerkiksi keittiösienen karkealla puolella puun harmaata pintaa niin kauan, kunnes patina on kadonnut. Tiikissä patina on hyvin ohut, toisin kuin pehmeämmissä puissa. Pinnan ollessa valmis, se on jälleen vaalean beige/harmaa. Anna huonekalujen kuivua kunnolla.

Tiikki sisältää itsessään jo runsaasti öljyä, joten sitä ei ole pakko öljytä ja silloinkin se kestää käytössä useita vuosia.

Jos päätät öljytä tiikkikalusteen, väri muuttuu tummemmaksi, väriltään kullanruskeaksi. Valitse tässä tapauksessa vain korkealaatuinen, tiikille tarkoitettu öljy. Öljytessä pyyhi pois ylimääräinen öljy, joka ei ole kuivunut nopeasti. Muutoin pinta vetää puoleensa pölyä ja likaa ilmasta ja näistä tahroista voi olla vaikea päästä eroon. Jos haluat öljytä tiikkikalusteet, niin öljyä ne silloin aina ennen käyttöönottoa ja varastointia sekä tarvittaessa, käytöstä riippuen, myös kesän aikana.

Pyyhi tiikkikalusteet säännöllisesti nihkeällä liinalla ja käytä mietoa pesuainetta. Näin estät sen, että lika muuttuu hiljalleen homeeksi. Säilytä kalusteita talvella kuivassa ja viileässä. Tiikkikalusteita ei saa siirtää suoraan pihalta lämpimään varastoon, koska siitä aiheutuva suuri lämmönvaihtelu voi aiheuttaa kalusteisiin halkeamia.

Kumipuu

Kumipuu on lehtipuu, jonka vuoksi se ei ime itseensä kosteutta ja sopii täten hyvin ulos. Kumipuu on materiaalina pintakovuudeltaan kovempi kuin koivu. Naarmut eivät näy helposti kumipuussa. Kumipuun ominaisuuksiin kuuluu läheltä tarkasteltuna pinnan huokoisuus, jota ei saa hiomalla tasaiseksi. Huokoset johtuvat siitä, että kumipuu kasvaa paljon nopeammin kuin esimerkiksi koivu.

Bambu

Bambusta valmistettu puutarhakaluste.

Bambu on yksi maailman nopeimmin kasvavista kasveista ja sen vuoksi se on ekologinen vaihtoehto puutarhakalusteen materiaaliksi. Bambukalusteet ovat nykyään suosittuja niiden tyylikkään ulkonäön sekä keveyden vuoksi. Bambukalusteilla saat helposti luotua boheemia tunnelmaa.

Rottingin tavoin bambu pitää kosteasta, mutta ei vesisateesta. Bambukaluste ei myöskään viihdy paahtavan auringon alla. Aurinko sekä vesi aiheuttavat halkeilua ja pinnan harmaantumista. Ulkotiloissa bambukalusteita suositellaan käytettäväksi ainoastaan katoksen alla, katetussa tilassa. Mikäli bambukalusteita käytetään taivasalla, pitää huomioida, että auringonpaiste ja sade harmaannuttavat kalusteet. Myös ilmassa leijailevat lika ja noki kiinnittyvät taivasalla pidettävien bambukalusteiden pintaan helpommin. Siksi paras sijoituspaikka bambukalusteille on katetut parvekkeet ja terassit.

Bambukaluste on helppo pitää puhtaana. Riittää, että imuroit istuinosat ja pyyhit puuosat liinalla. Mikäli käytät bambukalustetta katetussa ulkotilassa, se kannattaa käsitellä jo uutena liuotinpohjaisella puuöljyllä, esimerkiksi Valtti puuöljyllä. Käsittely tehdään ohuesti esimerkiksi rätillä. Käsittelyn tarkoituksena on kyllästää pinta, ei tehdä kalvoa. Liuotinpohjainen puuöljy myös tekee pintaan homesuojaa. On kuitenkin muistettava, ettei bambukalustetta voi enää käsittelyn jälkeen siirtää sisätiloihin, koska liuotinpohjaiset puuöljyt sisältävät orgaanisia yhdisteitä, jotka sisäilmassa ovat haitallisia hengitettyinä. Bambukalusteet kannattaa siirtää talveksi lämpimiin sisätiloihin, joissa on hyvä ilmanvaihto.

Puukalusteiden öljyäminen

Puiset öljytyt puutarhakalusteet ovat kestäviä, mutta ilman säännöllistä huoltamista, niiden käyttöikä jää liian lyhyeksi. Siksi kannattaakin ottaa tavaksi öljytä taivasalla pidettävät puiset kalusteet 2-3 kertaa kesäkauden aikana. Katoksen alla pidettäville puukalusteille riittää öljyäminen 1-2 kertaa kesäkauden aikana. Hyvä muistisääntö onkin tehdä öljyäminen alkukesästä ennen kuin ottaa kalusteet kesäkaudelle käyttöön sekä syksyllä ennen kalusteiden laittamista talviteloille. Sitten tarvittaessa kalusteet voi öljytä myös kesän aikana. Näin puukalusteet pysyvät kauniina ja kestävät kesäisiä säiden vaihteluita hyvin.

Aloita työ puhdistamalla ja pesemällä puukalusteet ensin. Jos kalusteet eivät ole likaiset, niin voi riittää kostealla liinalla pyyhkiminen. Mutta jos kalusteet ovat likaisemmat tai niissä on pinttynyttä likaa, niin käytä harjaa tai pesusientä sekä mietoa pesuainetta. Jos kalusteeseen on tullut hometta, täytyy se pestä pois homeenpoistoaineella. Muuten home kasvaa pintaan uuden pintakerroksen läpi. Pesun jälkeen kalusteet voi huuhdella puutarhaletkulla tai painepesurilla. Painepesurin kanssa kannattaa olla varovainen ja säätää voimakkuus kevyeksi, jottei riko puukalusteen pintaa. Anna kalusteiden kuivua hyvin.

Ennen kuin aloitat öljyämisen, voit tarkistaa kalusteiden pinnat. Jos pinta on karhea, voit hioa sen kevyesti ja poistaa sen jälkeen myös hiontapölyt tarkasti.

Käytä öljyämiseen puukalusteille tehtyjä öljyjä. Sekoita öljy huolellisesti ennen käyttöä ja jos öljy on sävytettyä, niin muista sekoitella sitä säännöllisesti myös työn aikana, jotta sävy pysyy tasaisena. Levitä öljy siveltimellä tai sienellä tasaisesti joka puolelle kalustetta. Tarvittaessa voit toistaa käsittelyn, jos huomaat, että öljy imeytyy huokoiseen puuhun, eikä pinnalle jää mitään. Pyyhi lopuksi imeytymätön öljy pois nukkaamattomalla liinalla.

Öljyäminen ennen talvikautta on hyvä tehdä kuivaan puuhun ja tärkeää on huolehtia, että pinta on kuivunut ennen säilöön viemistä.

Puukalusteiden maalaus

Maalatut puukalusteet haalistuvat ja kuluvat ajan saatossa auringon ja sääolosuhteiden sekä normaalin käyttämisen toimesta. Ensimmäisenä tämä näkyy yleensä pöydän kannessa sekä tuolien käsi- ja selkänojissa. Siinä vaiheessa, kun havaitset maalipinnan näyttävän kuluneelta, mutta pysyvän vielä hyvin kiinni puupinnassa, on hyvä aika huoltomaalata puukalusteet.

Jos maalipinta on alkanut jo hilseilemään tai lohkeilemaan, tulee hilseilevät ja lohkeilevat kohdat poistaa joko hiomalla tai kaapimalla. Puhdista ja pese kalusteet käyttäen mietoa pesuainetta tai jonkinlaista maalipesua. Jos kalusteessa on hometta, poista se homeenpoistoaineella. Huuhtele kalusteet ja anna kuivua.

Käytä puisille kalusteille ja ulkokäyttöön soveltuvaa maalia. Sekoita maali huolellisesti ennen aloittamista. Levitä maali siveltimellä tai telalla. Maalaa pinnat 1-2 kertaa. Jos maalaat kaksi kertaa, niin muista antaa pinnan kuivua kunnolla maalipurkin ohjeiden mukaan ennen uutta maalauskertaa. Anna kalusteiden kuivua hyvin myös ennen niiden käyttöönottoa.

Jos haluat muuttaa maalatun puukalusteen öljyllä käsiteltäväksi, niin kalusteen pinnat tulee hioa täysin puhtaiksi puuhun asti. Sen jälkeen voit tehdä normaalisti puukalusteiden öljyämisen.

Kun siirrät maalattuja puukalusteita talvisäilöön, niin varmista, että kalusteet ovat kuivia ja säilytyksessä pääsee ilma kiertämään kalusteen ja suojan välissä.

Vahatut puukalusteet

Vaha ei ole kovin yleinen pintakäsittely puisissa puutarhakalusteissa. Öljyäminen ja maalaaminen ovat käytetyimpiä puisten pihakalusteiden käsittelytapoja nykyään. Yleissääntö on, että vahattujen puisten puukalusteiden käsittelyaineena käytetään vahaa. Vahaaminen on hyvä tehdä 1-2 kertaa sesongin aikana. Muuten vahaaminen suoritetaan samalla tavoin kuin öljyäminenkin, mutta käsittelyaine on eri.

Säilytä vahattuja puukalusteita talven ajan mieluiten kuivassa, viileässä ja ilmastoidussa varastossa.

Taivasalla olevat puukalusteet

Sohvaryhmä taivasalla.

Kun et käytä puisia puutarhakalusteitasi kesäsesongin aikana, ne olisi hyvä suojata peitteellä tai siirtää katettuun tilaan. Jollei kalusteita saa suojattua mitenkään, asettele ne sellaiseen asentoon, jossa vesi pääsee valumaan kalusteen pinnalta pois. Puukalusteet on myös hyvä pyyhkiä puhtaaksi nihkeällä tai kostealla liinalla säännöllisesti, jolloin kalusteen pinnalle ilmasta ja käytöstä tarttuneet liat eivät pääse pinttymään ja aiheuttamaan näin homehtumista. Kun jaksaa nähdä hieman vaivaa puisten puutarhakalusteiden hoitamiseen ja huoltamiseen, ne kestävät hyvin käytössä todella pitkään.

Mustat pisteet kalusteissa

Jos mustia pisteitä ilmestyy puutarhakalusteisiin, ne ilmestyvät yleensä käsinojille tai pöytätasoille. Mustat pisteet kalusteissa johtuvat vedestä ja ilmansaasteista. Noki ja pöly seuraavat vettä ja laskeutuvat huonekalun pinnalle. Pisaran kuivuessa nokea ja pölyä jää pinnalle. Lopulta nämä tahrat näkyvät mustina pisteinä. Pese miedolla pesuaineella tai materiaalille suositellulla pesuaineella. Mikäli tämä tehdään toistuvasti, mustia pisteitä ei välttämättä pääse ilmestymään ollenkaan.

Metalliset kalusteet

Teräs alkaa ruostua kastuessaan, alumiini ei.

Teräs on kestävä materiaali kesäkalusteiden runkona/materiaalina. Teräs voi kastuessaan ruostua, joten on tärkeää, että se pysyy kuivana. Teräksestä valmistetut kesäkalusteet suositellaan säilyttämään lumelta suojattuna.

Alumiinirunkoinen kesäkaluste ei edellytä isompaa hoitoa. Alumiini on ruostumatonta, joten sen vuoksi se on todella hyvä ulkokäyttöön. Alumiinisen kalusteen voi puhdistaa saippualla ja kostealla liinalla. Auringossa ollessa käsittelemätön alumiini pinta muuttuu pikku hiljaa tummemman harmaaksi. Alumiiniset kesäkalusteet suositellaan säilyttämään lumelta suojattuna.

Muovikalusteet

Muovinen ruokailuryhmä ulos.

Muoviset kalusteet voivat haalistua ajan saatossa ulkoilmassa ja varsinkin auringon paisteessa. Muoviset kalusteet on helppo pitää puhtaana, sillä ne voi pestä ja pyyhkiä märällä liinalla. Tarvittaessa pelkän muovisen kalusteen voi myös huuhdella kevyesti puutarhaletkulla. Muovikalusteille löytyy omia suoja-aineita, jonka avulla kalusteiden käyttöikää saa pidennettyä. Talven ajaksi muoviset kalusteet kannattaa suojata lumelta, sillä pakkasella jäätyessään, muoviseos ei ole kestävää.

Betoni materiaalina

Betonista valmistetut kesäkalusteet voi puhdistaa pehmeällä ja kostealla liinalla. Likaiset kohdat voi tarvittaessa pyyhkiä miedolla pesuaineliuoksella. Betoniset kesäkalusteet on hyvä suojata 1-2 kertaa kaudessa parafiinipohjaisella vahalla tai -liuoksella. Jos betoniin ilmestyy kalkkitahroja, voi ne poistaa laimealla viinietikkaseoksella. Puhdistuksen jälkeen on suositeltavaa käsitellä pinta vielä parafiinivahalla. Pienet halkeamat betonikalusteiden pinnassa eivät vaikuta niiden kestävyyteen tai käyttöön. Betonikalusteet on tärkeä suojata myös vedeltä, joten sen vuoksi niitä ei ole suositeltavaa asettaa paljaalle maapinnalle, sillä betoni vetää itseensä kosteutta. Kalusteet on suositeltava säilyttää talvella kuivassa ja ilmavassa tilassa. Mikäli betonikalusteet säilyttää talvella ulkona, täytyy ne suojata hyvin, sillä jäätynyt vesi vahingoittaa betonia.

Karkaistu lasi materiaalina

Karkaistu lasi on erinomainen valinta ulos, sillä se kestää korkeita lämpötiloja ja nopeita lämpötilan muutoksia paremmin kuin tavallinen lasi. Lasipinnan voi puhdistaa saippualla ja kostealla liinalla.

Pehmusteet

Jotkin pehmusteet ovat säänkestäviä, toiset ei.

Valikoimamme pehmusteet ja puutarhakalusteiden kankaiset pinnat ovat verhoiltu kestävällä ja hieman kosteutta hylkivällä polyesterilla. Pehmusteiden sisuksena on käytetty vaahtomuovia. Ulkokalusteiden kankaiset pinnat ovat yleensä kestäviä, mutta saattavat ajan saatossa haalistua.

Pehmustelaatikkoon sujautat pehmusteet helposti sateensuojaan.

Pehmusteita kannattaa suojata kastumiselta ja auringonpaisteelta. Etenkin rankkasateilta ja suoralta, pitkäkestoiselta auringonpaisteelta. Näin pidennät niiden käyttöikää sekä hidastat kankaiden haalistumista. Erilaiset pehmustelaatikot ja puutarha-arkut ovat hyviä ratkaisuja säilytykseen.

Pehmusteet ja muut kankaiset materiaalit ulkokalusteissa kannattaakin suojata puutarhapehmusteiden hoitoaineilla kosteutta ja likaa vastaan. Jos pihakalusteiden pehmusteet ja aurinkovarjot kuitenkin kastuvat, niin on tärkeää kuivattaa ne sateen jälkeen. Kun laitat pehmusteita ja muita kankaisia pintoja talvisäilytykseen, niin puhdista ne ensin ja anna kuivua hyvin. Laita ne sen jälkeen säilytykseen kuivaan tilaan, jossa ilma kiertää hyvin, mieluiten sisätiloihin.

Puutarhakalusteiden talvisäilytys

Puutarhakalusteet kannattaa säilöä talven ajaksi hyvin, jotta kalusteiden käyttöikä on mahdollisimman pitkä ja kalusteet pysyvät kunnossa talven yli. Paras ratkaisu onkin, että saat puutarhakalusteet säilytykseen kuivaan sisätilaan, jossa ilma kiertää hyvin.

Kun pihakausi on ohi ja talvi painaa päälle, niin siirrä puutarhakalusteet hyvissä ajoin ennen talven saapumista säilöön. Puutarhakalusteiden varastoinnissa on tärkeää, että kalusteet ovat kuivia, kun ne laittaa talviteloille. Jos kalusteet peittää, ne pitää peittää ilmavasti, jotta ilma pääsee hyvin kiertämään. Kuivassa ja ilmastoidussa tilassa kalusteet eivät homehdu tai puupinnat halkeile.

Jos et kuitenkaan omista kuivaa ja hyvin ilmastoitua sisätilaa, johon puutarhakalusteet voisi talven ajaksi säilöä, ne voi säilyttää myös ulkona katoksen alla tai suojata esimerkiksi suojapeitteellä pihalla. Suojapeite suojaa myös lialta, ilmansaasteilta ja muilta sääilmiöiltä. Kalusteiden päälle ei saa kuitenkaan kerryttää lunta, ettei lumen paino vaurioita säilytyksessä olevia kalusteita.


Puutarhakalustesetti – tällä paketilla pääset alkuun

Puutarhakalustesetti.

Kepeän kesäinen Stockton sohvaryhmä koostuu sohvasta, kahdesta tuolista ja lasipintaisesta pöydästä. Materiaali on UV-suojattua polyrottinkia. Tyylikäs Stockton sohvaryhmä on helppohoitoinen ja kevyt liikutella. Hanki sohvaryhmän ympärille lisää nojatuoleja tai toinen samanlainen sohva. Suuri matto kokoaa ryhmän yhtenäiseksi ja on mukava varpaiden alla. Oksa juuttimatto on hyvä valinta niin sisä-, kuin katettuun ulkotilaankin. Monikäyttöinen betonijakkara käy sivupöydäksi tai tuoliksi sohvaryhmän viereen.

Honka-Oldie 4-hengen ruokailuryhmä on näyttävä valinta Stocktonin kaveriksi. Pöydässä on tukeva kahdesta leveästä liimapuulankusta valmistettu kansi. Tuolit ovat helppohoitoista polyrottinkia ja mustaksi maalattua terästä.

Viimeistele kokonaisuus erilaisilla tekstiileillä ja sisustustuotteilla, kuten tyynyillä, vilteillä, tekokasveilla sekä lyhdyillä ja valoilla.

Löydä lisää inspiraatiota puutarhakalusteiden hankintaan tutustumalla puutarhan top 4 löhöpaikkoihin sekä vuoden 2022 puutarhakalustetrendeihin.


Tässä kattava oppaamme puutarhakalusteiden ostamisen tueksi sekä ohjeistusta niiden ylläpitoon ja säilyttämiseen. Jos kaipaat lisäapua ostopäätöksen tekemiseen, ole yhteydessä meihin tai tule myymäläämme kysymään lisää.

Sisustushaaveita? Tilaa uutiskirje ja saat 10€ edun

Tilaa tarjoukset ja sisustusvinkit sähköpostiisi ja saat -10€ seuraavasta yli 100 € ostoksesta. Arvomme joka kuukausi kaikkien uutiskirjeen tilaajien kesken 300 € lahjakortin.
Tilaa uutiskirje


Miksi ostaa Vekeltä?

  1. Tyytyväiset asiakkaat
  2. Nopeat toimitukset
  3. Monipuoliset maksutavat
  4. Luotettava kotimainen yritys