Hyppää pääsisältöön

Nata Salmelan värikäs toimisto ja kakkoskoti

9.8.2023

Yrittäjä ja asuntosijoittaja Nata Salmela sisusti remontoidusta yksiöstäään työhuoneen ja ”mamma caven”, eli kakkosasunnon itselleen. Nata on tunnetusti värien ystävä, mikä ei jää huomaamatta tässäkään pirteässä kohteessa. Katso, mitä kaikkea Nata valitsi tähän inspiroivaan tilaan.

Somevaikuttaja Nata Salmela sisusti yksiöstä toimiston ja kakkoskodin.
Natan toimistossa ja kakkoskodissa ilotellaan raikkailla pastellisävyillä.

Toimistotilat ja kakkoskoti samassa paketissa

Luovan työn ja pikkulapsiarjen yhdistäminen saman katon alle ei aina ole helppoa – siksi Nata halusikin uuden toimistotilan vanhasta luopuessaan. Toisinaan voi myös kaivata omaa rauhaa, joten yksiö toimiikin mainiosti myös kakkoskotina. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Jo vuosien ajan moni on pohtinut, miten luoda kotiin etätyöpisteitä niin, että viihtyisyys säilyy. Nykyään katseet ovat kääntyneet myös toiseen suuntaan: toimistoihin halutaan tuoda kodin tuntua. Onkin tärkeää luoda tiloista viihtyisiä, kutsuvia ja inspiroivia – ei vain pelkkiä työpisteitä, olipa kyse sitten kotikonttorista tai toimistosta. Kun ympäristö tuntuu omalta ja innostavalta, myös arki ja työ sujuvat paremmin.

Nata sisusti lähes koko yksiönsä Veken tuotteilla. Vanhat kalusteet, kuten tämä upea oranssi vintage-tuoli, sopivat täydellisesti yhteen uusien kalusteiden ja sisustustuotteiden kanssa.

Värit ja persoonallisuus sopivat myös toimistotilaan

Rakastetun Scandic Copenhagen -sarjan kankainen 3-istuttava sohva on kiistatta huoneen katseenvangitsija. Tästä monipuolisesta sohvasarjasta löytyy paljon eri kokoisia ja sävyisiä sohvia joko kestävällä kangasverhoilulla tai aidon nahan näköisellä bonded -nahalla.

Upean värikkäät seinäpinnat ja Natan valitsema roosan sävyinen sohva saivat kaverikseen iloisen kirjon värikkäitä tekstiilejä ja näyttävän maton. Pastellinen väriteema kulkee punaisena lankana läpi koko asunnon, keittiöstä kylpyhuoneeseen. Jopa jääkaappi-pakastin loistaa kirkkaan keltaisena.

– Kerään ympärilleni energiaa, eloa ja iloa tuovia asioita, Nata kertoo.

Tässä tilassa se todella näkyy ja tuntuu – tunnelma on yhtä aikaa iloinen, eläväinen ja täynnä hyvää fiilistä.

Tuunaamalla persoonallinen kokonaisuus

Nata ihastui Ranualla valmistettuun, oman tuotantomme Havu-sarjaan ja nappasi valikoimasta puuvalmiin kaapin sekä pyöreän sohvapöydän. Nämä pohjoisen sertifioidusta männystä valmistetut huonekalut saivat Natan käsittelyssä aivan uuden, raikkaan ilmeen. Laventelin ja mintunvihreän maalin ansiosta kaapista ja pöydästä tuli herkullinen pari – kuin karkit!

Havu-sarjan puuvalmiit vaihtoehdot ovatkin tee-se-itse-sisustajan unelma! Voit helposti viimeistellä ne juuri omaan tyyliisi sopivaksi. Halusitpa sitten rohkeita värejä, luonnollista puupintaa tai pehmeitä pastellisävyjä – vain mielikuvitus on rajana.

Katso myös kaikki valikoimamme Tee-se-itse -tuotteet.

Vaaleanpunainen sohva ja laventelin värinen sohvapöytä.

Nata valitsi Havu sohvapöytäänsä herkullisen laventelin sävyn, joka tuo tähän persoonalliseen tilaan lisää raikkautta ja leikkisyyttä.

Ladattava LED-pöytävalaisin puolestaan hurmaa monikäyttöisyydellään: johdottomuuden ansiosta sitä on helppo siirrellä paikasta toiseen tarpeen ja tunnelman mukaan. Valaisin toimii mainiosti niin sisätiloissa kuin ulkonakin.

Sitruunankeltainen seinä ja mintunvihreä mäntyinen Havu-senkki.
Mintun vihreäksi maalattu Havu kaappi sekä keltaisen sävyinen seinä ja Trio Lennon ladattava LED pöytävalaisin toimivat mainiosti yhteen.

Värikäs ja pehmoinen Agadir matto toistaa sisustuksessa käytettyjä sävyjä ja nivoo siten kokonaisuutta yhteen. Nukkamatto tuo myös lämpöä ja kodikkuutta sekä viimeistelee sisustuksen.

Valitse sinäkin rohkeasti juuri niitä sävyjä, joista itse pidät, ja luo tila, jossa tunnet olosi kotoisaksi ja viihdyt omana itsenäsi – aivan kuten Nata teki!


Sisustusterveisin, Henna


Sinua saattaa kiinnostaa myös:


Tilaa sisustusideat ja edut sähköpostiisi

Me Vekellä panostamme siihen, että saat aina ajankohtaista tietoa kodin tyyleistä ja trendeistä. Tilaa uutiskirjeemme, niin pysyt aina ajan tasalla! Lisäksi saat -10€ seuraavasta yli 100 € ostoksesta ja vaihtuvia etuja kuukausittain. Arvomme joka kuukausi 300 € lahjakortin tilaajien kesken.
Tilaa uutiskirje


Miksi ostaa Vekeltä?

Suomalainen verkkokauppa
  1. Tyytyväiset asiakkaat
  2. Nopeat toimitukset
  3. Monipuoliset maksutavat
  4. Luotettava kotimainen yritys