Hyppää pääsisältöön

Mietityttääkö maton koko? Opas oikeankokoisen maton valintaan

11.5.2026

Matot ovat olennainen osa viihtyisän kodin sisustusta, mutta maton oikea koko aiheuttaa usein hieman päänvaivaa. Ei hätää – haastattelimme mattojen tuotepäällikköämme Jaana Mäntyä ja kokosimme avuksesi parhaat vinkit sopivan kokoisen maton valintaan. Artikkelin luettuasi tiedät, minkä kokoinen matto kannattaa valita vaikkapa olohuoneeseen, ruokapöydän alle, työtuolin alle, makuuhuoneeseen, eteiseen tai kylpyhuoneeseen. Valitsemalla sopivankokoisen maton teet kodistasi entistäkin viihtyisämmän paikan.

Olohuoneessa maton tulee aina olla vähintään sohvaa leveämpi. Tässä Planet nukkamatto (200 x 290 cm) on sijoitettu siten, että pitkä sivu on sijoitettu Lumo sohvan (leveys 230 cm) alle.
Olohuoneessa maton tulee aina olla vähintään sohvaa leveämpi. Tässä Planet nukkamatto (200 x 290 cm) on sijoitettu siten, että pitkä sivu on sijoitettu Lumo 3-istuttavan sohvan (leveys 230 cm) alle.

Käymme tässä artikkelissa läpi nämä aiheet:

  1. Valitse maton koko kalusteiden ja tilan mukaan
  2. Valitse mieluummin liian suuri kuin liian pieni matto
  3. Valmis koko vai mittatilausmatto?
  4. Minkä kokoinen matto olohuoneeseen?
  5. Minkä kokoinen matto ruokapöydän alle?
  6. Minkä kokoinen matto sängyn alle?
  7. Minkä kokoinen matto lastenhuoneeseen?
  8. Minkä kokoinen matto työtuolin alle?
  9. Minkä kokoinen matto eteiseen?
  10. Minkä kokoinen matto kylpyhuoneeseen?
  11. Minkä kokoinen matto ulkotiloihin?

Katso video-oppaista nopeat vinkit mattojen valintaan kodin eri tiloihin.


1. Valitse maton koko kalusteiden ja tilan mukaan

Kaikki lähtee liikkeelle tilan mitoista. Siksi ensimmäinen askel maton hankinnassa on mitata tarkasti sekä tila että kalusteet, joiden alle matto tulee. Sopivan koon hahmottamista helpottaa, jos merkitset maton koon teipillä tai levität lattialle esimerkiksi sanomalehtiä merkitsemään maton peittämää aluetta.

Sopivan koon hahmottamista helpottaa, jos merkitset maton koon esimerkiksi teipillä.
Sopivan koon hahmottamista helpottaa, jos merkitset maton koon esimerkiksi teipillä.

2. Valitse mieluummin liian suuri kuin liian pieni matto

Jos täysin sopivaa kokoa ei löydy, valitse mieluummin liian suuri kuin liian pieni matto. Iso matto kokoaa kalusteet yhteen, liian pieni matto saa huoneen näyttämään keskeneräiseltä ja epätasapainoiselta. Harvemmin matto kuitenkaan näyttää liian suurelta.

Pyri kuitenkin siihen, että seinän ja maton väliin jäisi noin 15-30 cm lattiaa näkyviin, jotta matto ei luo ahdasta vaikutelmaa ja näin ollen myös huone näyttää ahtaalta.

Maton koko vaikuttaa olennaisesti sisustuksen kokonaisuuteen ja tilan tuntuun. Kuvassa 1) maton koko on 140 x 200 cm. Sohvan koko on 225 cm, jolloin matto jää liian pieneksi suhteessa sohvan leveyteen. Kuvassa 2) kalusteet ovat samat, mutta maton koko on 200 x 300 cm, jolloin kokonaisuus on selkeästi ehyempi. Isompi matto mahdollistaa monipuolisemman ja tasapainoisemman kokonaisuuden.
Maton koko vaikuttaa olennaisesti sisustuksen kokonaisuuteen ja tilan tuntuun. Kuvassa 1) maton koko on 140 x 200 cm. Sohvan koko on 225 cm, jolloin matto jää liian pieneksi suhteessa sohvan leveyteen. Kuvassa 2) kalusteet ovat samat, mutta maton koko on 200 x 300 cm, jolloin kokonaisuus on selkeästi ehyempi. Isompi matto mahdollistaa monipuolisemman ja tasapainoisemman kokonaisuuden.

3. Valmis koko vai mittatilausmatto?

Tyypillisimpiä mattojen vakiokokoja ovat:

Valikoimastamme löydät myös suurempia mattoja tai valikoituja malleja omilla mitoilla. Verkkokaupassamme voit suodattaa mattoja koon perusteella.

Jos et löydä sopivaa kokoa vakiomittaisista matoista, harkitse mittatilausmattoa. Usva-maton saat monessa eri vakiokoossa sekä omilla mitoilla.
Jos et löydä sopivaa kokoa vakiomittaisista matoista, harkitse mittatilausmattoa. Usva maton saat monessa eri vakiokoossa sekä omilla mitoilla.

Mittatilausmatot ovat hinnaltaan hieman vakiokokoja arvokkaampia, mutta usein satsaus juuri tilaan sopivaan ja pitkäikäiseen tuotteeseen kannattaa.

– Jaana Mänty, tuotepäällikkö, Veke

Vakiomittainen matto on helppo ostaa, mutta varsinkin suuria tiloja tai vaikkapa hankalan muotoista eteistä sisustettaessa voi olla järkevää hankkia sopivan kokoinen matto mittojen mukaan.

Mittatilausmattojemme valikoimasta löydät juuri sinun kotiisi sopivan maton. ​​Kauttamme voit tilata mittojen mukaan mm. suositun Usva maton, laadukkaat kotimaiset VM Carpetin matot sekä Narman tyylikkäät ja kestävät matot. Huomioithan kuitenkin, että mittatilausmatoilla ei ole palautusoikeutta.


4. Minkä kokoinen matto olohuoneeseen?

Valitsemalla olohuoneeseen oikean kokoisen maton luot tilan, joka tuntuu yhtenäiseltä ja kutsuu viihtymään. Liian pieni olohuoneen matto tekee huoneesta helposti epätasapainoisen ja hajanaisen. Liian suuri taas voi saattaa saada tilan vaikuttamaan ahtaalta, mikäli maton ja seinien väliin ei jää riittävästi tilaa.

Kun matto ulottuu sekä sohvan, että nojatuolin alle ainakin osittain, se sitoo kokonaisuuden yhteen. Kuvassa Pedal-nukkamatto koossa 200 cm x 290 cm on yhdistetty Lumo 3-istuttavan sohvan ja House Nordic Setubal -nojatuolin kanssa.
Kun matto ulottuu sekä sohvan, että nojatuolin alle ainakin osittain, se sitoo kokonaisuuden yhteen. Kuvassa Pedal-nukkamatto koossa 200 cm x 290 cm on yhdistetty Lumo 3-istuttavan sohvan ja House Nordic Setubal -nojatuolin kanssa.

Tässä muutamia vinkkejä olohuoneen maton valintaan: 

  • Sohvan koko: Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että maton tulee olla vähintään sohvaa leveämpi. Muuten matto näyttää liian pieneltä.
Kuvassa 1) maton koko on 140 x 200 cm. Sohvan koko on 225 cm, jolloin matto jää liian pieneksi suhteessa sohvan leveyteen. Kuvassa 2) kalusteet ovat samat, mutta maton koko on 200 x 300 cm, jolloin kokonaisuus on selkeästi ehyempi. Isompi matto mahdollistaa monipuolisemman ja tasapainoismeman kokonaisuuden.
Kuvassa 1) maton koko on 140 x 200 cm. Sohvan koko on 225 cm, jolloin matto jää liian pieneksi suhteessa sohvan leveyteen. Kuvassa 2) kalusteet ovat samat, mutta maton koko on 200 x 300 cm, jolloin kokonaisuus on selkeästi ehyempi. Isompi matto mahdollistaa monipuolisemman ja tasapainoismeman kokonaisuuden.
  • Matto sohvaryhmän alle: Jos haluat koota useampia huonekaluja maton avulla kokonaisuudeksi, varmista että matto on riittävän suuri tähän tarkoitukseen. Olohuoneen maton tulisi kattaa niin suuri tila, että ainakin sohvapöytä ja sohvan ja nojatuolien etummaiset jalat tulevat sen päälle.
Riittävän suuri matto kokoaa kalusteet ehyeksi kokonaisuudeksi. Myös muut kalusteet, kuten sohvapöytä ja etenkin sen koko voi vaikuttaa kalustukseen.
Riittävän suuri matto kokoaa kalusteet ehyeksi kokonaisuudeksi. Myös muut kalusteet, kuten sohvapöytä ja etenkin sen koko voi vaikuttaa kalustukseen. Kuvassa 1) sohvapöytä on pyöreä ja kuvassa 2) suorakulmainen. Sohvan ja sohvapöydän väliin olisi hyvä jättää vähintään noin 30-40 cm tilaa, jotta jalat mahtuvat olemaan hyvin sohvalla ollessa. Pyöreän sohvapöydän halkaisija on suurempi kuin suorakulmaisen sohvapöydän syvyys, jonka vuoksi väliin jää vähemmän tilaa, mutta pyöreä muoto tekee ilmeestä kevyemmän.
Jos tila on suuri, voit myös jättää happea maton ja sohvan väliin. Tämä luo selkeyttä sekä ryhtiä ja lisää kulkuväylän leveyttä sohvan ja sohvapöydän välillä.
Jos tila on suuri ja etenkin, jos sohvapöytä on kookkaampi, voit myös jättää happea maton ja sohvan väliin. Tämä luo selkeyttä sekä ryhtiä ja lisää kulkuväylän leveyttä sohvan ja sohvapöydän välillä.
  • Yksi suuri matto: Jos haluat tavoitella kokolattiamaton tyyliä, voit valita olohuoneeseen myös yhden suuren maton, joka peittää suurimman osan lattiasta. Jätä kuitenkin 15-30 senttiä seinän vierestä näkyviin, jotta olohuone ei näytä ahtaalta.
Tässä kuvassa maton koko on 300 cm x 400 cm.
Tässä kuvassa maton koko on 300 cm x 400 cm.
  • Yhdistele useampia: Yhden suuren maton sijasta voit yhdistää myös kaksi samanlaista mattoa. Tämä ratkaisu toimii erityisen hyvin nukkamatoilla, jolloin mattojen välinen raja jää pitkän nukan peittoon. Matot kannattaa tällöin kiinnittää toisiinsa mattoteipilllä alapuolelta.
Tässä kuvassa on yhdistetty kaksi mattoa koossa 140 cm x 200 cm, jolloin maton kokonaismitaksi tulee 280 cm x 400 cm. Kahden maton yhdistäminen onnistuu parhaiten nukkamatolla.
Tässä kuvassa on yhdistetty kaksi mattoa koossa 140 cm x 200 cm, jolloin maton kokonaismitaksi tulee 280 cm x 400 cm. Kahden maton yhdistäminen onnistuu parhaiten nukkamatolla.

Katso kaikki olohuoneen matot.


5. Minkä kokoinen matto ruokapöydän alle?

Kun valitset sopivaa mattoa ruokapöydän alle, kiinnitä huomiota ruokapöydän kokoon ja muotoon, ruokapöydän tuolien vaatimaan tilaan sekä materiaalin helppohoitoisuuteen. Matto ruokapöydän alla luo tunnelmaa, vaimentaa kaikumista ja auttaa rajaamaan ruokailutilan omaksi selkeäksi kokonaisuudeksi.

Suosittelen mattoa pöydän alle erityisesti siinä tapauksessa, jos ruokailutila on osana suurempaa avointa tilaa.

– Jaana Mänty, tuotepäällikkö, Veke
Ruokapöydän alle tulevan maton tulisi olla noin 60 cm pöydän kantta suurempi.
Ruokapöydän alle kannattaa valita matto, joka on noin 60 cm pöytää suurempi joka sivulla. Tämä varmistaa, että tuoleja voi siirtää helposti ilman, että ne jäävät kiinni maton reunaan. Andorra matto koossa 200 cm x 290 cm mahtuu väljästi Koto-Daniel 4-hengen ruokailuryhmän alle.

Tässä vinkkimme maton valintaan ruokapöydän alle:

  • Pöydän ja tuolien koko: Mittaa ruokapöytäsi ja tuolien viemä tila. Varmista, että matto on tarpeeksi suuri, jotta kaikki tuolit mahtuvat sen päälle, kun ne ovat vedettyinä ulos pöydästä. Ruokapöydän alle sopivan maton koko on pöydän koko plus noin 60 cm jokaiselle tuolisivulle. Tällöin tuolit eivät hankaa maton reunaa tai keiku reunalla. Riippuu paljon myös tuoleista, kuinka paljon tilaa ne vievät ulos vedettäessä. Suositusta pienempikin matto voi toimia, kunhan tuolit mahtuvat mukavasti maton päälle.
Tässä kuvassa pöydän koko on 230 cm x 90 cm. Maton koko on 200 cm x 300 cm jolloin pöydän molemmille puolille jää 55 cm. Tämä jää hiukan suositellusta mitoituksesta, mutta vakiokokoisen maton valinta antaa huomattavasti enemmän valinnan varaa.
Tässä kuvassa pöydän koko on 230 cm x 90 cm. Maton koko on 200 cm x 300 cm jolloin pöydän molemmille puolille jää 55 cm. Tämä jää hiukan suositellusta mitoituksesta, mutta vakiokokoisen maton valinta antaa huomattavasti enemmän valinnan varaa.
  • Pöydän muoto: Ota huomioon myös pöydän muoto. Pyöreän pöydän alle sopii useimmiten pyöreä matto ja suorakaiteen muotoisen pöydän alle suorakulmainen matto. Tilan mitat ja muoto tietenkin myös vaikuttavat tähän.
Kuvassa on 130 cm halkaisijaltaan oleva pöytä, kuvassa 1) maton halkaisija on 200 cm ja kuvassa 2) 240 cm. Matto muotoilee kauniisti samaa linjaa pöydän kanssa, mutta ympärillä tarvii olla  tavallista enemmän tilaa, mikäli päätyy pyöreään mattoo ja varsinkin, jos noudattaa noin 60 cm sääntöä. Tällöin, 130 cm ruokapöydän alla olevan maton halkaisijan pitäisi olla peräti 250 cm.
Kuvissa on 130 cm halkaisijaltaan oleva ruokapöytä. Kuvassa 1) maton halkaisija on 200 cm ja kuvassa 2) 240 cm. Matto muotoilee kauniisti samaa linjaa pöydän kanssa, mutta ympärillä tarvii olla tavallista enemmän tilaa, mikäli päätyy pyöreään mattoon ja varsinkin, jos noudattaa noin 60 cm sääntöä. Tällöin, 130 cm ruokapöydän alla olevan maton halkaisijan pitäisi olla peräti 250 cm.
Kuvassa 130 cm halkaisijaltaan oleva ruokapöytä ja alla olevan maton koko 200x300 cm. Kokoanaisuus näyttää hyvältä, vaikka 60 cm sääntö ei joka sivulla toteudukaan.
Kuvassa 130 cm halkaisijaltaan oleva ruokapöytä ja alla olevan maton koko 200×300 cm. Kokoanaisuus näyttää hyvältä, vaikka 60 cm sääntö ei joka tuolisivulla toteudukaan.
  • Ruokailutilan muut huonekalut: Jos ruokailutilassa on muita huonekaluja, kuten kaappeja tai sivupöytiä, mieti, kuinka matto toimii näiden huonekalujen kanssa. Voit valita maton, joka kattaa vain pöydän ja tuolit tai laajemman maton, joka tulee koko ruokailutilan alueelle.
  • Ruokailutilan koko: Pienissä tiloissa kannattaa harkita pienempää mattoa, jotta tila ei näytä ahtaalta. Suuremmissa tiloissa voit harkita suurempaa mattoa, joka luo tilaan näyttävän, yhtenäisen alueen.
  • Maton materiaali: Sileäksi kudotut tai lyhytnukkaiset matot ovat huomattavasti helpompia pitää puhtaana ja sopivat ruokapöydän alle paremmin kuin pitkänukkaiset. Ruokapöydän alle sopii vaikkapa villamatto, sileä tai lyhytnukkainen tekokuitumatto tai sisalmatto.

Katso kaikki keittiön ja ruokailutilan matot.


6. Minkä kokoinen matto sängyn alle?

Matto tuo makuuhuoneeseen lämpöä, kodikkuutta ja ylellistä tunnelmaa. Ennen kuin lähdet mattokaupoille, malta tarkistaa sänkysi pituus ja leveys. Pohdi myös, miten haluat maton asettuvan sängyn alle tai viereen.

Maton tulisi ulottua ainakin 60 cm sängyn molemmin puolin, jotta sen päälle on mukava astua. Cannes-matto (200x290 cm) toimii 160 cm leveän Unia Premium -jenkkisängyn alla.
Maton tulisi ulottua ainakin 60 cm sängyn molemmin puolin, jotta sen päälle on mukava astua. Cannes-matto (200×290 cm) toimii 160 cm leveän Unia Premium -jenkkisängyn alla.

Tässä on muutamia vinkkejä maton koon valintaan sängyn alle:

  • Makuuhuoneen koko: Aloita mittaamalla makuuhuoneen pituus ja leveys. Tämä antaa sinulle käsityksen siitä, kuinka suuri matto voi mahtua huoneeseen.
  • Makuuhuoneen maton sijoittelu ja muoto: Pohdi, haluatko sijoittaa makuuhuoneeseen yhden ison maton sängyn alle tai esimerkiksi kaksi pienempää mattoa sängyn molemmin puolin. Voit myös kattaa matolla koko huoneen. Maton ja seinän väliin on kuitenkin hyvä jättää ainakin 15-30 cm lattiaa näkyviin, jotta huone ei näytä ahtaalta.
Kuvaan on sijoitettu 160 cm leveä sänky. Kuvassa 1) maton koko 200 x 300 cm, joka riittää hyvin standarikokoisen sängyn kanssa.  Jos kaipaat enemmän kokolattiamaton tuntua ja tila antaa myöden, voit valita vieläkin isomman koon. Kuvassa 2) maton koko 300 x 400 cm, jolloin mattoa on 120 cm säbgyn molemmin puolin.
Kuvaan on sijoitettu 160 cm leveä sänky. Kuvassa 1) maton koko 200 x 300 cm, joka riittää hyvin standarikokoisen sängyn kanssa. Jos kaipaat enemmän kokolattiamaton tuntua ja tila antaa myöden, voit valita vieläkin isomman koon. Kuvassa 2) maton koko 300 x 400 cm, jolloin mattoa on 120 cm sängyn molemmin puolin.
Kuvaan on sijoitettu 160 cm leveä sänky.  Kuvassa 1) on 80 x 160 cm kokoiset matot. Tämä on edullinen ratkaisu ja matot on tarvittaessa helppo tuulettaa. Kuvassa 2) maton koko on 140 x 200 cm, joita on 2 kpl vierekkäin. Tämä voi joissakin tapauksissa olla edullisempi vaihtoehto ja mattovalikoima on monipuolisempi tässä koossa.
Kuvaan on sijoitettu 160 cm leveä sänky. Kuvassa 1) on 80 x 160 cm kokoiset matot. Tämä on edullinen ratkaisu ja matot on tarvittaessa helppo tuulettaa. Kuvassa 2) maton koko on 140 x 200 cm, joita on 2 kpl vierekkäin. Tämä voi joissakin tapauksissa olla edullisempi vaihtoehto ja mattovalikoima on monipuolisempi tässä koossa.
  • Sängyn koko: Mittaa sänkysi pituus ja leveys.  Ihannetapauksessa matto ulottuu noin 60-90 cm sängyn jalkopään ja sivujen yli, jolloin sen päällä on mukava astella sänkyyn mennessä ja sieltä noustessa.
  • Makuuhuoneen maton materiaali: Mieti myös miltä materiaali tuntuu paljaiden jalkojen alla. Jos perheessäsi on allergiota, suosi lyhytnukkaisia tai sileäpintaisia mattoja.

Katso kaikki makuuhuoneen matot.


7. Minkä kokoinen matto lastenhuoneeseen?

Lastenhuoneessa matto ei ole vain sisustuselementti – se toimii myös pehmeänä ja lämpimänä leikkialustana. Oikean kokoisella matolla lisäät huoneen viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä kannustat lasta leikkimään lattialla. Liian pieni matto jää helposti kalusteiden varjoon eikä tarjoa tarpeeksi tilaa leikeille, kun taas liian suuri matto voi hankaloittaa siivousta ja kalusteiden siirtelyä.

Liikennemattoja saa tänä päivänä monessa eri värissä, värikkäämpinä tai hillitympinä versioina. Kuvassa Hapsu liikennematto.
Liikennemattoja saa tänä päivänä monessa eri värissä, värikkäämpinä tai hillitympinä versioina. Kuvassa Hapsu liikennematto.
Ihania, tulossa olevia mattouutuuksia lastenhuoneeseen: 1) Krokotiili lastenmatto, 2) Sara nukkamatto, 3) Nalle lastenmatto, 4) Dinosaurus lastenmatto.
Ihania, tulossa olevia mattouutuuksia lastenhuoneeseen: 1) Krokotiili lastenmatto, 2) Sara nukkamatto, 3) Nalle lastenmatto, 4) Dinosaurus lastenmatto.
  • Aloita käyttötarkoituksesta: Lastenhuoneen maton sopiva koko riippuu siitä, minne haluat sen sijoittaa. Suuri matto keskellä huonetta tarjoaa lapselle tilaa leikkiä, temppuilla, rakentaa ja rentoutua. Pienempi matto toimii hyvin esimerkiksi lukunurkkauksessa tai sängyn vierellä tuomassa kodikasta ja rauhoittavaa tunnelmaa.
  • Maton muoto: Pienempään lastenhuoneeseen voit valita pyöreän maton tai jonkin hauskan muotoonleikatun kuvion, joka rikkoo suoraviivaiseen tilan linjoja ja tuo rentoa tunnelmaa. Jos tilaa on runsaasti, mikset satsaisi suurempaan suorakaiteen muotoiseen mattoon, joka mahdollistaa isommat leikit ja temppuilut.
  • Turvallisuus ja helppohoitoisuus: Valitse matto, joka pysyy hyvin paikallaan ja jonka pinta ei ole liukas. Pohjasta liukumaton matto vähentää kaatumisriskiä. Materiaalin tulisi olla helppohoitoinen ja pölyämätön, jotta siivoaminen käy vaivattomasti.
  • Leikkisyyttä ja väriä: Lastenhuoneen matto saa olla asukkaansa näköinen!  Voit valita maton, jossa on hauskoja kuvioita, lapsen lempihahmoja. Liikennematot ovat klassikko, joka kutsuu leikkiin ja jonka avulla voi myös harjoitella liikennesääntöjä. Jos taas tuntuu, että lastenhuoneessa riittää väriä ja yksityiskohtia, voit harkita myös yksiväristä mattoa, vaikkapa mukavaa nukkamattoa.

Katso kaikki lastenhuoneen matot.


8. Minkä kokoinen matto työtuolin alle?

Työtilan viihtyisyyteen ja toimivuuteen kannattaa satsata. Sopivalla matolla luot työtilaan viihtyisyyttä, suojaat lattiaa työtuolin alla ja voit myös rajata työpisteen muusta tilasta.

Matto voi olla kokonaan työpisteen alla tai vaihtoehtoisesti voi sijoittaa maton myös työpisteen ulkopuolelle. Kuvassa Pauliina puuvillamatto. Voit myös valita työtuolin alle muovisen lattiasuojan, joka suojaa lattiaa työtuolin toistuvalta liikkeeltä.
Matto voi olla kokonaan työpisteen alla tai vaihtoehtoisesti voi sijoittaa maton myös työpisteen ulkopuolelle. Kuvassa Pauliina puuvillamatto. Voit myös valita työtuolin alle muovisen lattiasuojan, joka suojaa lattiaa työtuolin toistuvalta liikkeeltä.

Tässä muutamia vinkkejä maton valintaan työtuolin alle:

  • Työtuolin liikkumavapaus: Mittaa työtuolisi liikkuma-alue, ja varmista, että matto on tarpeeksi suuri, jotta tuoli mahtuu liikkumaan mukavasti eikä hankaa maton reunoja.
  • Työtilan toiminnot ja tarpeet: Matolla on helppo rajata työpiste omaksi kokonaisuudeksi avoimessa tilassa, jossa on myös muita toiminnallisuuksia. Voit kattaa matolla myös koko työhuoneen alueen kokolattiamaton tyyliin. Jätä tällöin 15-30 cm vapaata tilaa maton ja seinän väliin, jotta tila ei tunnu ahtaalta. Mikäli et halua työpisteeseen visuaalisesti erottuvaa mattoa, tarjolla on myös läpinäkyviä lattiasuojia, jotka suojaavat lattiaa työtuolin alla.
  • Työtilan maton materiaali: Valitse työtuolin alle sileäpintainen tai lyhytnukkainen matto, joka mahdollistaa tuolin helpon liikuttelun. Tähän tarkoitukseen sopivat esimerkiksi kovaa kulutusta kestävä sisalmatto, sileäksi kudottu matto, villamatto tai lyhytnukkainen nukkamatto. Liukueste auttaa pitämään maton paikallaan. Tutustu mattojen oheistuotteisiin.

9. Minkä kokoinen matto eteiseen?

Eteiseen kannattaa valita matto, joka toivottaa tulijan tervetulleeksi ja helpottaa samalla arkea. Kura- ja kynnysmatot pysäyttävät tehokkaasti lian ja hiekan jo sisäänkäynnillä, vähentäen siivoustarvetta. Käytävämatot puolestaan suojaavat lattiaa vilkkaasti liikennöidyissä eteis- ja aulatiloissa, joissa kuljetaan usein myös kengät jalassa. Valitse eteiseen matto, joka kestää käyttöä ja sopii tilan kokoon täydellisesti!

Matto heti oven edessä pysäyttää tehokkaasti ulkoa tulevan lian eteisessä. Kuvassa Vm Carpet Sisal matto.
Matto heti ulko-oven edessä pysäyttää tehokkaasti ulkoa tulevan lian eteisessä. Kuvassa Vm Carpet Sisal matto.

Tässä muutamia vinkkejä eteisen maton valintaan:

  • Eteisen koko ja muoto: Aloita mittaamalla eteisen pituus ja leveys. Mittojen avulla hahmotat, kuinka suuri matto voi olla.
  • Ovien korkeus: Eteistilat ovat usein ahtaita ja ovien täytyy mahtua avautumaan ja sulkeutumaan maton päällä ilman esteitä. Mittaa siis myös ovien korkeus lattiasta, niin tiedät miten korkea matto voi olla. 
  • Eteisen maton tarkoitus: Pohdi, haluatko pelkän kynnysmaton tai kuramaton ulko-oven läheisyyteen, vai haluatko suojata eteisen käytävää laajemmin. Voit myös harkita useampia erillisiä mattoja tarpeesi mukaan.
  • Eteisen maton materiaali: Eteiseen sopivat kulutusta kestävät sileäpintaiset ja lyhytnukkaiset matot, kuten muovimatot, sisal– ja juuttimatot sekä polypropeenimatot. Käytä tarvittaessa liukuestepohjaa pitämään matto paikoillaan.

Katso kaikki käytävä- ja eteisen matot.


10. Minkä kokoinen matto kylpyhuoneeseen?

Kun valitset mattoa kylpyhuoneeseen, huomioi tilan koko ja maton käyttötarkoitus. Kylpyhuoneen matto viimeistelee kauniisti kylpyhuoneen tai vessan sisustuksen ja siihen on ihana upottaa varpaat aamutoimia tehdessä.

Muhkeaan mattoon on ihana upottaa varpaat. Kuvassa Fanni K Mateo kylpyhuonematto.
Muhkeaan mattoon on ihana upottaa varpaat. Kuvassa Fanni K Mateo kylpyhuonematto.

Tässä muutamia vinkkejä kylpyhuoneen maton valintaan:

  • Kylpyhuoneen koko: Aloita mittaamalla kylpyhuoneesi pituus ja leveys. Tämä auttaa hahmottamaan, kuinka suuri matto voisi sopia tilaan.
  • Kylpyhuoneen maton tarkoitus: Pohdi ensin mikä on maton tarkoitus ja mihin haluat sen sijoittaa. Haluatko suihkun tai kylvyn eteen maton, johon voit kuivata jalkasi? Vai kaipaatko pehmeyttä ja lämpöä jalkojesi alle, kun seisot peilikaapin edessä? Mitat vaihtelevat, mutta tyypillisesti suihkun tai kylpyammeen ympärille tarkoitetut kylpyhuonematot ovat kooltaan noin 80 cm x 50 cm. Voit valita kylpyhuoneeseen myös suuremman maton, jolla voit kattaa koko tilan. Seinien ja maton väliin on kuitenkin hyvä jättää noin 15-30 cm, jotta kylpyhuone ei näytä ahtaalta. 
  • Kylpyhuoneen maton materiaali:  Valitse matto, jonka voit helposti pestä tai puhdistaa tarvittaessa. Esimerkiksi puuvillamaton voi usein pestä pesukoneessakin. Kylpyhuoneen maton tulisi olla varustettu liukuestepohjalla pitämään sen paikoillaan ja estämään liukastumista märällä lattiapinnalla.

Katso kaikki kylpyhuonematot.

Muista, että sisustamisessa luovuus ja omannäköiset ratkaisut ovat sallittuja. Tärkeintä on, että lopputulos on mieluinen sinulle ja lähipiirillesi.

– Jaana Mänty, tuotepäällikkö, Veke

Maailma on täynnä toistaan kauniimpia mattoja eri materiaaleissa, väreissä ja kuoseissa. Toivottavasti näistä vinkeistä on apua, kun tutkit laajaa mattovalikoimaa ja rajaat omaan tarkoitukseesi sopivia mattoja. Asiakaspalvelumme sekä myymälöidemme henkilökunta ovat mielellään apunasi varmistamassa, että löydät juuri sinulle sopivan tuotteen.


11. Minkä kokoinen matto ulkotiloihin?

Kesällä olohuone muuttaa ulos. Oleilu siirtyy terasseille, parvekkeille ja pihan parhaisiin paikkoihin ja silloin myös ulkotila ansaitsee ripauksen kodikkuutta. Ulkomatto tekee tilasta heti viimeistellymmän ja kutsuvamman ja sen valinnassa voi hyödyntää pitkälti samoja mittasääntöjä kuin sisätiloissakin.

Ulkona mitoituksen kanssa voi kuitenkin ottaa vähän rennommin, niin kuin aurinkoiseen kesäpäivään kuuluu. Ulkomatoissa kokovaihtoehtoja on usein vähemmän kuin sisätilojen matoissa ja myös sääolosuhteet vaikuttavat valintaan. Materiaali kannattaa valita oman tilan mukaan: katettu parveke, avoin terassi ja sateelle altis piha kaipaavat kaikki hieman erilaisia ratkaisuja.

Vaikka matto olisi katetussa tilassa, viistosade voi välillä yllättää. Siksi on hyvä miettiä myös käytännöllisyyttä: maton pitäisi kuivua kohtuullisen helposti ja joskus voi olla syytä nostaa matto hetkeksi esimerkiksi kaiteelle kuivumaan. Pienempää mattoa on helpompi siirrellä.

Kuvassa Scandic sohvaryhmän kanssa Tibet Afghan matto, koossa 160x230 cm, joka soveltuu niin sisä- kuin ulkokäyttöön. Matto kokoaan upeasti sohvaryhmän ehyeksi kokonaisuudeksi.
Kuvassa Scandic sohvaryhmän kanssa Tibet Afghan matto, koossa 160×230 cm, joka soveltuu niin sisä- kuin ulkokäyttöön. Matto kokoaan upeasti sohvaryhmän ehyeksi kokonaisuudeksi.

Tässä muutamia vinkkejä ulkotilan maton valintaan:

  • Valitse säänkestävä materiaali. Ulkokäyttöön sopivat parhaiten helppohoitoiset keinokuidut, kuten polypropeeni. Ne kestävät kosteutta, likaa ja vaihtelevaa säätä.
  • Mieti käyttötarkoitus. Parvekkeella matto tuo pehmeyttä ja kodikkuutta. Terassilla se rajaa oleskelu- tai ruokailualueen omaksi viihtyisäksi kokonaisuudekseen.
  • Valitse tarpeeksi iso koko. Liian pieni matto jää helposti irralliseksi. Oleskeluryhmässä kalusteiden etujalat voivat olla maton päällä. Ruokailuryhmän alle kannattaa valita matto, jonka päällä myös tuolit mahtuvat liikkumaan.
  • Suosi helppohoitoisuutta. Ulkona matto kohtaa hiekkaa, siitepölyä ja kesäelämän jälkiä. Valitse matto, jonka voi ravistella, imuroida tai huuhdella helposti.
  • Leikittele värillä ja kuosilla. Luonnonsävyt rauhoittavat, kuosit ja värit piristävät. Matolla ulkotilaan saa helposti lisää omaa tyyliä.
  • Huolehdi kuivumisesta. Vaikka ulkomatto kestää kosteutta, sen on hyvä päästä kuivumaan kunnolla. Vältä paikkaa, jossa vesi jää seisomaan maton alle.
  • Sido kokonaisuus yhteen. Valitse matto, joka sopii yhteen kalusteiden, tyynyjen, ruukkujen ja pihan sävyjen kanssa. Näin ulkotilasta tulee kuin oma huone taivasalla.

Katso kaikki ulkomatot.


Sisustusterveisin, Jenni


Sinua saattaa kiinnostaa myös:


Tilaa sisustusideat ja edut sähköpostiisi

Me Vekellä panostamme siihen, että saat aina ajankohtaista tietoa kodin tyyleistä ja trendeistä. Tilaa uutiskirjeemme, niin pysyt aina ajan tasalla! Lisäksi saat -10€ seuraavasta yli 100 € ostoksesta ja vaihtuvia etuja kuukausittain. Arvomme joka kuukausi 300 € lahjakortin tilaajien kesken.
Tilaa uutiskirje


Veke - Ihmisille, jotka viihtyvät kotona.

Koti on suomalaisille ihan erityisen tärkeä paikka. Siksi teemme kaikkemme, jotta sinä viihdyt siellä entistä paremmin. Me Vekellä ajattelemme, että huonekalut eivät saa olla ylihintaisia, tylsiä tai jonkun muun elämään suunniteltuja. Jokainen ansaitsee kodin, joka tuntuu kodilta.

Miksi ostaa Vekeltä?

Suomalainen verkkokauppaSuomen Vahvimmat Kulta
  1. Tyytyväiset asiakkaat
  2. Nopeat toimitukset
  3. Monipuoliset maksutavat
  4. Luotettava kotimainen yritys